Maanantai 15.4.2013
Kengittäjä tuli puoli yhden kiepeillä kengittämään Eran. Eralta oli lähtenyt vasemman jalan kenkä. Ja sai nyt siihenkin uuden. Meillä on ollut 4 hokkia, mutta nytten tyydyimme vain 2, koska jäät on sulannut aika hyvin. Ei kuitenkaan otettu kokonaan hokkeja pois. Koska käydään aika ahkerasti maastoilemassa Eran kanssa. Ja jotkut tiet voivat olla vielä vähän liukkaita. Eli on mukava kuitenkin pysyä pystyssä. Era oli tosi mukava ratsastaessa, ja meni hienosti!!! ( Menin ilman satulaa ) Odotin että pinja ratsastaisi Danten, joten siinä välissä tein Eran ruoan. Ja olin siis jo itse ratsastanut. Pesin suitset ja laitoin ne paikalleen. Menin ottamaan vielä vähän videoo Pinjasta ja Dantesta, se meni hienosti. Sen jälkeen lähdimme mopoautolla kotiinpäin, kun kaikki hommat oli tehty valmiiksi. Sanoin heipat Erpsille. Ja lähdimme. Kotiin tultuani Noora oli soittanut äitille ja kertonut että Eran silmä on turvonnut. Joten lähdimme äitin ja iskän kanss a takaisin tallille. Otettiin puhdistusainetta mukaan niin että saataisiin roskat pois Eran silmästä ( Siellä oli vain roska, ja silmä oli jo hyvä tiistaina ) Tallilla meni sitten taas se puolitoista tuntia kun jäin juttelemaan Roosan ja Gretan kanssa ;)
Tiisati 16.4.2013
Noora ratsasti Eralla. Era näytti aika kivalta, mutta oli nyt vähän jäykkä. Koska Eralla on ollut pari vapaapäivää. Tai no silleen että olen vaan kävellyt ja ravaillu. Pikkusen laukannutkin. Era pukitti ensin pikkusia pukituksia, mutta lopuksi pari isoakin ;) Erasta on tullut villi... XD Noora meni Eran kanssa puomeja. Ja Era oli super!
Keskiviikko 17.4.2013
Tänään iskä tuli hakemaan koulusta, ja heitti minut tallille. Eraa ei oltu vielä tuotu sisälle. Joten menin toimistoon hetkeksi istuskelemaan. Hetken "istuskelun" jälkeen menin tekemään Eran ruoat. Era saa 2dl kivennäisiä ja 1 mitta valkosipulirouhetta. Ne sitten turvotetaan ja lopuksi lisätään vajaa litra kauraa. Hain Eran tavarat jo valmiiksi, ja kieritin pintelitkin :) Era olikin jo tullut sisälle kun kävin tokaa kertaa katsomassa. Vein Eran hoitoboksiin, ja harjasin sitä aika kauan. Siistin vähän sen harjaa ja häntää. Pitäis pestä häntä, koska se on aika likainen, kun ulkona on kuraa/mutaa, nyt kun lumet on sulannu, ja on satanutkin välillä. Laitoin siniset pintelit Eralle, koska meillä on nyt sininen satulahuopa. Ihan koulusatulalla menin.
Kun tultiin kentälle kävelin hetken Eran kanssa, ja sen jälkeen aloin tekemään käyntityöskentelyä. Vähän pohkeenväistöjä ja avoja, pysähdyksiä ja peruutuksia. Era tuntu kivalta suustaan, ja oli muutenkin aika mukava. Ravissa tehtiin myös pohkeenväistöjä ja askeleen pidennyksiä muutama. Vähän siirtymisiä myös :) Kentällä on kumminkin vielä 2 vesilätäkköä, joista Era ei ollenkaan tykkää mennä. Joten tänään treenattiin myös vesilätäköistä meneminen. Era ei yhtään tykännyt ajatuksesta. Joten se alkoi pukittelemaan. Era ei ole mulla koskaan pukittanut noin isoja pukituksia. Era oli tosi höpsö. Päästiin me kyllä käynnissä niistä, mutta ravissa oli ongelmia. Olin todella tyytyväinen kun sain Eran menemään ravissa lätäköstä. Sain sen myös laukassa lätäköstä, vaikka pukituksia tulikin aika paljon. Niin en antanut asian häiritä, vaan lätäkösta on mentävä! Era lähti kaks kertaa vähän viemään laukassa, et jouduin ihan kunnolla jarruttaa. Mut oli ihan mukavaa kun pouni on vähän energisempi. Ja kivaa vaihtelua minullekkin että se on vähän villiintynyt.
Era sai lopuksi pari namia, ja harjasin sen vielä. Era oli tänään niiin kiva!!:) Huomenna on ehkä valmennus :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti