sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Sekavaaa :D

Huomenna sini tulee luultavasti hakemaan minut kotoota tallille, ja suunitelmissa olisi siis jäädä tallille yöksi. Eilen pini tuli meille yöksi, ja samalla pystytettiin teltta, jonka siis otetaan huomenna mukaan tallille, ja nukutaan ulkokentällä. Huomenna autetaan siis siniä tekemään iltatallia, ja aamulla sitten aamutallia. Koko yökylä idea lähti siitä, kun tiistaina olisi kisat Laakson kentällä, ja sinillä muutenkin aamutalli. Niin autettais siniä, ja ehdittäis pestä hepat ennen kisoja! Ja laittaa kiiltävään kuntoon :) Ja meille jäsi vähän luppoaikaa, joten jatkettais maastoesteitten rakentamista, joka viimekerralla jäi pikkusen kesken. Ku akku loppu porakoneesta, ja ei oikeen haldattu sitä hommaa... eli seuraavalla kerralla ollaan ihan pro, ku tiedetään suunnilleen ;) 

Huomenna olisi tarkoitus mennä siis ilman satulaa, ihan vain askellajit läpi. Kun tänään tuli aika hurja maastolenkki mentyä eralla, ettei huomenna sitten ole lihakset jumissa! Niin menen askellajit läpi, ja varmaankin jotain ravissa harjottelen :) Tiistaina pesen myös Eran, vaikka me ei kisoihin mennäkkään (: Tiistaina ratsastan varmaankin ennen kisoja, koska tullaan niiin myöhään illalla kotiin, etten varmaan sen jälkeen enään jaksa ridata :) 

Jos teillä olis mitään toivepostauksia? nii kertokaa toki, niin voin toteuttaa niitä (: 
Tästä postauksesta ei tullut kauhean pitkää... Mut uskon että Tiistaina tulee sellainen litania teksitä että huhhuh :) Joten tiistaina nähdään!! :) Pitäis vielä tänään ehtiä pestä tb-stable t-paita tiistain kisoja varten, ja eran satulahuopa, joka tänään tuli likaseksi. Huomenna aamulla vielä kauppaan, ennen tallilla yöpymistä! ja huonetta ajattelin nyt lähteä siivoomaan! Paaljon tekemistä vielä (: 

Tässä vielä teille vähän vanhoja kuvia, mitä kävin kuvaamassa viimevuonna :) 






Omat kirsikat omalla pihalla
 

perjantai 28. kesäkuuta 2013

That´s how it is that´s how it goes (:

Keskiviikko
Menimme kokoporukalla uittamaan hobukoita! Era ei heti tahtonut mennä veteen, joten sen kanssa oli hieman tappelemista ennenkuin pääsimme tavoite pisteeseen, kiitos sinin tietenkin! Sini auttoi mua saamaan Eran veteen, ja kun Era sinne pääsi, se huomaskin että ei se niin kamalan paha juttu ollutkaan, vaikka tuolla oli kiire aina pois...Meillä oli kyllä tosi kivaa! Ja seuraavalla kerralla Era varmasti menee veteen helpommin, nyt kun tietää ettei se olekkaan niin paha(:


Jeejee, kyllä se tästä! (: Seuraavalla kerralla sit shortsit mukaan :)

Siel seläs oli vaikee pysyy, ku Era tuli hirmu vauhdilla posi..ja tossa kuvassa säädän jotain ihan randomia, siks tollane asento XD
Torstai
Menin Eralla koulusatulalla, Era oli yllättävän kiva ja reipas! Ei punkenut mihinkään suuntaan, ja olin super iloinen! Kun hain Eran tarhasta huomasin et aurinko oli polttanu vähän Eran nekkua, joten laitoin helosania siihen, pitäis ostaa sitä aurinko"rasva" juttua Eralle, nyt kun se kert palaa nekusta ;( Laitoin Eralle uuden punkun huovan, jonka äiti oli käyny hööksistä ostamassa, silloin kun olin itse lapissa! Se on niin ihana (: Tein Eran kanssa suluja, avoja ja pohkeenväistöä. Era oli ihan super niissä, joten työskentelin aika paljon ravissa, ja laukassa, Era oli ihanan reipas laukassa, ja kuunteli pohjetta tosi hyvin. Era oli ratsastuksen jälkeen aika hikinen joten menin 15 minuutin loppukäynneille maastoon, ja sen jälkeen era pääsi pesulle. Tein ruoat ja vein boksiin (: Oli ihan super päivä!

Laukattiin lopuksi pitkillä ohjilla , niin että sais vähän venyttää kaulaa :)

Perjantai
Pääsin tallille Sinin kyydillä! (y) Laura meni tänään Eran kanssa tunnille, ja meni tosi hienosti! Era oli ihan super kun pääsi menemään puomeija, ja näyttää niin estetykiltä ;) Innostu vähän, ja meni muutenkin lauralla todella hyvin! Era pääsi taas pesulle, nyt kun on muutenkin jokapäivä niin hervottoman kuuma, niin tekee ihan hyvää pestä jokapäivä, muutenkin kun se siellä auringossa ulkona seisoo, niin on se ihan kiva päästä suihkuun :)
Laura ja Era :3 <3

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Maastossa taas!

Tänään nukuin aika pitkään, ja heräsin siinä yhdentoista aikaan. Mä kävin suihkussa ja tein vähän kaikenlaista. Heitettii pikkuveli skeittipuistoon, ja sieltä sitten tallille. Era olikin jo sisällä, koska kello oli jo puoli 4. Ensin mä ajattelin että menisin maneesissa ihan vain koulua. Koska olin just pessyt sinisen satulahuovan koulusatulaa. Mutta menin sittenkin maastoon yhden uuden tallilaisen kanssa, vähän näyttelemään maastoja. Meillä oli kyllä tosi mukavaa, ja juteltiin ummet ja lammet. Era oli todella pirteä, ja suosuti kävelemään kärkipäässä kokoajan. me yritetään nyt totutella Eraa takapinteleihin. Ja tänään Eralla ei ollut niitten kanssa mitään ongelmia! Sinikin oli tallilla, joten vaidoin sininkin kanssa pari sanaa. Me saatiin se tunti kulutettua maastossa, ja Era oli kyllä tosi kivan reipas! Harjasin Eran sen jälkeen kun olin ottanut kamat pois ja vein heti sen jälkeen hobukan boksiin. Eraa odotti boksissa jo päiväheinät. Me ehdittiin just pois maastosta, ennenkun alkoi ihan kunnolla satamaan ja ukkostamaan. 
Kotiin kun pääsin aloin siivoamaan huonetta, ja söin hernekeittoa. Vielä huonetta ajattelin siivota, joten tänään blogitekstistä ei kauhean pitkä tullut. Ainakaan viime tekstiin verrattuna, jossa tuli koko ruotsin matka ohjelma ylöskirjoitettuna (: Vähän myös tuliaisista.
Huomenna ajattelin Eralla mennä koulua, ja jos vaikka pari puomia, tai kavalettia vois pystyttää(: 
Kangillakin jokupäivä vois mennä, ja pitää muistaa ottaa kamera mukaan, että saisitte kuviakin joskus nähdä. Harmittaa vain kun Kamera ei aina suostu lataamaan kaikkia kuvia tietokoneelle. Ja sit en saa niitä tänne. 
Ruotsin matkastakin yritän teille jotain kuvia saada (: 

tiistai 11. kesäkuuta 2013

i wanna celebrate and live my life

Lauantai
koulun päättärit, jeii, seuraavana vuonna ollaan sit ysei(: Päättäreitten jälkeen iskä haki mut koulusta, ja heitti mut siitä suoraan lauran yo-juhliin, ja sieltä pääsin Nooran kyydillä Sinin yo-juhliin. Tulin kotiin joskus neljän aikaan, ja lähdin sitten äitin kanssa tallille, mä irtojuoksutin Eran. Ja äiti tuli munkanssa kävelemään maastoon vielä sen jälkeen yhden lenkin, kun kävelin avan kanssa (: Tallilta sitten kotiin, ja aikaisin nukkumaan!
Sunnuntai
Herätys oli siis puoli kahdeksalta, Äiti ja iskä lähtivät heittämään minua ja mun kaveria melissaa lentokentälle. Ollaan siis lähdössä kahdestaan ruotsiin mun Famolle yhdeksäksi päiväksi. Meillä oli aika paljon suunnitelmissa, että mitä kaikkea me halutaan nähädä, kuten Grönalund, Hollister ja kaikkea muuta. Lento lähti kello 10:25, joten oltiin jo lentokentällä yhdeksältä. Meillä oli jo valmiiksi liput ja istumapaikat, joten ei meillä kauheen kauan tullissa menny. Joten istusekltiin ja mietiskeltiin odotelleessa lennon saapumista. Oltiin ruotsissa kello 10:25.  Oltiin koko eka päivä ihan vaan kotona. Nukahdettiin aika nopeesti koska rankka päivä.
Maanantai
Me haluttiin kovasti mennä Grönalundiin, sinne oli tullu uus laite, jonka nimi oli eclipse. Se on sellainen keinukaruselli joka on 120m koreka. Joten korkeampikun fritfall...(: Se jono oli ihan hervottoman pitkä... Eikä se eclipsen näkyväisyys ollut niin mahtava, että ei me sinne enään toista tuntia jaksettais jonotella. Oltiin Grönalundissa ehkä se 3-4tuntia. Siellä oli kyllä paljon parempia laitteita kun lintsillä,  ja se oli tuplasti isompi, me ei edes meinattu löytää pois sieltä, kun oltiin lähdössä keskustaa shoppailemaan. No me sitten kuitenkin löydettiin pois, ja mentiin kahdestaan ratikalla keskustaan, ja siellä sitten käytiin pilailukauppa Butteriks ja H&M läpi. H&M:stä ostin uudet kengät (:  Meitä tultiin sitten hakemaan, ja mentiin ysömään mäkkäriin. koska ei oltu kokopäivänä syöty oikeen mitään.Grönalundissa juotu kyllä. mäkkäristä sitten himaan, ja ulkona oltiin se pari tuntia. Käytiin presbyråenissa. joka on melkein sama asia kun ärrä, täällä suomessa. Tultiin sitten himaan, ja tajuttiin et meillä on wifi, joten eiköhän se yö suurinpirtein menny siihen chattailemiseen...:) Muthei, nyt on kesäloma!
Tiistai
Käytiin cosmonovassa katsomassa yhtä elokuvaa jonka nimi oli Born To Be Wild. Se oli yllättävän hyvä, ja niinkuin  nimi kertookin melkein, se perustuu eläimiin. Tälläkertaa orangoihin ja norsuihin. Me kierrettiin vielä naturhistoriska riksmuseet:iä läpi, ja vaikka me se joka vuos tehdään, sieltä löytää aina jotakin uutta. Tämän jälkeen käytiin vielä katsomassa yhdessä niin sanotusti lintupaikassa, jossa oli lehmiä ihan kiva määrä, käytiin kuvaamassa niitä, ja saatin samalla otettua vähän arskaa! Käytiin laiturillakin katsomassa, ja kuvailemassa. 
kotiin kun tultiin mentiin taas ulos pariksi tunniksi. 
Keskiviikko
Me käytiin lenkillä aamulla, jonnekkin rantaan me käveltiin, ja jäätiin sinne sen 30min, ja otettiin arskaa, niinkauan kun famo käveli jonkun ihmeen rantalenkin. Sen jälkeen käveltiin takaisin kotiin, ja jatkettiin terassilla auringon ottoa. Sen jälkeen kello oli ehkä joku kaks päivällä. Ja mentiin takaisin sisälle, kun ulkona ei wifi toiminu. Eikä me ilman wifiä kauan jaksettukkaan olla kun kert mahdollisuus on. Mentiin illemalla junalla keskustan lähelle, ja siellä minigolffaamaan, mä en KOSKAAN ole minigolffannut, ja Melissa oli sentään aika montakin kertaa golffanut, ja mä voitin sen yhdellä pisteellä. Olin aika proud itsestäni! Sit sieltä takasin himaan syömään ja ulos. sen parituntia taas. Siellä kello meni jotenkin niin nopeesti, kun kokoajan oli jotakin tekemistä!
Torstai
Me pidettiin vähän enemmän vapaapäivän tänään, joten oltiinb niinkauan himassa, ja otettiin aurinkoa, kunnes ingemar tuli töistä kotiin, ja päästiin autolla sitten kiertelemään, mentiin jonnekkin tukholmaan, ja etsittiin joku hyvä jäätelöpaikka, ja löydettiin myös sellainen lopuksi. Se oli ihan meren rannalla, ja toisella puolella näkyi Grönalund. Mä tilasin päärynäjäätelöä, ja oli muuten ihan sika hyvää, en ole varmaan koskaan syönyt niin hyää päärynä jäätelöö. Käytiin ruokakaupassa sen jälkeen ja kiertelemässä ja katselemassa vähän paikkoja. Aijettiin kans yhelle saarelle, ja tultiin takaisin, sitten himaan, ja taas ulos :) 
Perjantai 
Ajeltiin satamaa pitkin, ja etsittiin laivaa johon pääsis vähän katselemaan maisemia ulos merelle. Mutta ei löydetty invapaikkaa, joten ei me oikein minnekkään päässyt, joten päätettiin siis sitten mennä ulos syömään, ja mentiin sellaiseen ravintolaan, en oikein tiedä mikä sen nimi oli, mutta jnkinlainen vegemesta.Sieltä sitten käytiin "iltaajelulla" ja katseltiin paikkoja. Ei me oikein muuta tänään tehty, joten himaan, ja yläkertan istuskelemaan puhelin kädessä! 
Lauantai
Launatai oli Hööks päivä, käytiin ensin hsiis hööksissä ja sieltä tarttui mukaan uusi riimu eralle. Joka on punasininen. Ja punasininen väri sopii todella hyvin Eralle. Ostin uuden otsapannan, sellaisen vihreän blinglingin(: Ja uus yleissatulahuopakin pääsi mukaan, se on vihreä sinisellä ja kultaisella reunalla. Sain ostokset paaaljon halevmmalla kun olisin suomesta saanut, joten tämä kannatti! (y) Sen jälkeen mentiin syömään ravintolaan, mä en muista minkä niminen se oli mutta joku New york.Syötiin pihviä ja ranskalaisia BBQ kastikkeella. Sen jälkeen me mentiin kaupan kautta kotiin. Vietettiin se pari tuntia taas ulkona. ja kuvattiin.
Sunnuntai 
Käytiin gamlastanenisa, ja siellä etsittiin mulle uutta laukkua, löydettiin yks kiva, mutta se ei näyttänyt niin kovin kestävältä. Joten päätettiin jatkamaan etsintöjä. Käytiin syömässä välipalaa kaffekoppenissa, jossa on muuten ihan meielettömän hyvää ruokaa. Tilasin sieltä pepsin ja cheescaken (: Oli muuten ihan sairaan hyvää ja täyttävää.. Käytiin katsomassa vielä muita vaatekauppoja läpi, mutten löytänyt mitään kivaa. Joten lähdimme kotiin, ja melissan kanssa oltiin taas ulkona se parisen tuntia. Siellä on jotenkin vaan niin kiva olla ulkona..Nukkumaan mentiin taas siinä joskus 1-2 aikaan :D
Maanantai
Herättiin siinä kymmentä vaille kymmenen. ja puettiin, lähdimme ulos syömään, ja sieltä sitten galleriaan, siellä käytiin katsomassa yksi accent kauppa, josta ostin uuden lompakon. Joka on ihan super kätevä. Käytiin myös katsomassa Hollisterissa, sielä oli ihan sikana taas ihania vaatteita, mutta en kuitenkaan ostanut tällä kertaa sieltä mitään. Käytiin vielä hollisterin jälkeen yhedssä Fharra/Farrah (kuinka se nyt sitten kirjoitetaankaan) ja sieltä sitten famo osti minulle uuden laukun, joka on tosi kätevä ja iso! Se on hieno, ja sinne mahtuu myös koulukirjat. Tämän jälkeen mentiin junalla kotiin, ja siellä venailtiin sitten se 2ja puoli tuntia, ja sitten bussilla Mörsbyhyn. Ja sieltä autolla mentiin ArlandaAirportille. Lentomme oli tarkoitus olla suomessa 22:30 mutta myöhästyi 35 minuuttia, joten oltiin suomessa vasta kello 23:05.... Ihana olla taas kotona!
Tiistai
Heräsin siinä yhdentoista aikana. ja puin tallikamat päälle. Mä olin ihan innoissani, ku pääsen taas tallille, ja näkemään Eraa(: Nyt Era oli saanu tuliaisia, joten päätin heti vaihtaa estesatulaan uuden satulahuovan, se sopi hyvin meidän väreihin! Elikkä vihreä. Vaihdoin suitsiin myös sen uuden vihreen otsapannan, jonka ostin ruotsin hööksistä. Ja uudella riimulla hain Eran tarhassa, riimu sopi Eralle ihan täydellisesti! Menin ravissa aika paljon eriin suuntiin, ja kokorataleikkaa...alkukäynnit tein maastossa, joten aloin melkein heti ravaamaan maneesissa. Laukassa Era oli tosi kiva, eikä nostanut kertaakaan väärää laukkaa :D (y) Tultiin laukassa ympyrällä yhtä kavalettia. joka meni hienosti! Era oli super, ja mentiin tosin tänään vain askellajit lävitse. Ja huomenna harkittiin siis maastoa (: Jos vain sää sallii (y)!! Saatais mukaan sini ja falmingo :) 
Otettiin pintelit ja patjat kotiin. ja pestiin ne, niistä tuli puhtaat, ja huomenna vien ne takaisin tallille. 


tiistai 28. toukokuuta 2013

tonight´s the night when we forget about the deadlines, it´s time !

Tänään heräsin kakskyt vaille kymmenen. En mä oikeen mitään tossa aamilla duunannu, ku laitoin kamat kasaan ja menin koirien kanssa ulos pihalle hetkeksi. Pinja tulikin siinä puol ykstoista hakemaan mut kotoa. Me käytiin kaupassa ostamassa eväitä tallille. Kun oltiin jo Eestinkyläntiellä jouduttiin pysähtymään, koska meidän oli pakko saada kuva rantakäärmeestä :) Jatkettiin sitten siitä matkaa tallinpihalle. Käytiin hakemassa hepat, harjasin Eran ja vein takaisin boksiin. Lähin eka ulos kuvaamaan Dantea ja Pinjaa pellolle. Et saatais kivoja kesäkuvia (: Sen jälkeen kävin laittamassa pintelit ja bootsit, satula selkään ja suitset päähän ja menoks. Lähdimme Pinin ja Danten kanssa maastoon. Niinkun varmaan arvaattekin, niin susisuontielle. Tänään matka sinne tuntui jotenkin ihan super lyhkäseltä. Käytiiin yks hiekkatie läpi. Ja yhellä hiekkakuopalla, jossa on vähän vettä, mentiin sinne vähän "kahlaamaan" Ja Era oli ihan fiiliksissä. Era ei oo ennen tykänny mennä vesilätäköistä, joten tämä oli aika yllättävää että oli vaikee saada Era pois vedestä. Se kuopi vettä ihan sikana, niin että munkin selkä kastui vähän(: Siinä se hetken ihmetteli ja sitten jatkoimme matkaa. Kiivettiin kallion kautta toiselle hiekkatielle, ja siellä sitten laukattiin. Era oli tosi rento, niinkuin aina maastossa. Takasinpäin kun käveltiin ihan rauhassa, ja juteltiin nyt mitä juteltiin niin alko kuuluu sellasta outoo ääntä puista. Oltiin ensin ihan sata prossaa varmoi et se oli joku tikka tai pari tikkaa. Joten jatkettiin matkaa ihan normaalisti. Kunnes Era ja Dante puri kuolaimeen kiinni, ja lähti laukkaamaan kahtakauheammin ja Erakin pukitti. Saatiin sitten hobukat kuolaimelle ja pysäytettyy, onneks Era lähtee täysii eteenpäin, eikä tee mitään 360 käännöstä ja lähe vetää. Joten siellä pysyy kyllä (: Ihmeteltiin että mikä siellä sit oikeesti oli? Ei oikein vieläkään olla varmoja, mut heti ekana tuli mieleen ilves. Hepat käveli sen hiekkatie pätkän tosi varovaisesti, ja katseli kokoajan taakseppäin ja kuunteli metsää kokoajan, kunnes päästiin toiselle hiekkatielle, siellä ne sitten taas oli ihan rentona, ja oli ihan innoissaan taas, ei me enään otettu vaan yks laukkapätkä ja sen jälkeen pikkusen ravia, ja loput 4 kilsaa käveltiin ihan vaan pitkinohjin takaisin tallille. Tein Eran mössöt ja pesin satulavyön. Koska se oli vähän siinä vedessä leikkimisessä tullut mutaseks. Pesin Eran masun ja jalat, sen jälkeen lähdin ulos syöttelemään niin kauan kunnes Era oli ihan kuivunut. Eran vein sitten boksiin, ja vein kaikki harjat yms pois. Kävin vaihtamassa vaatteet, ja hain mun käsväskyn. Ja sit lähdettiin himaan. 

Kotona oon nyt vähän tiskannu, pyyhkiny tasoja ja imuroinu pessy pyykkiä. Kuunnellu musiikkia, ja tehny spotifyssä kesäbiisuli-listaa. Huomenna ois sit luvassa lyhyt koulupäivä, 9-12. Joten aika rentoo meininkii. Lähetään siis stadiin luokan kanssa. Huomenna meen ihan koulua maneesissa tai kentällä riippuu mitä säätä on luvattu. Ihanaa kun kesäloma alkaa 3 päivän päästä!(:

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

i´ll put you in front of me so everybody can se, my love, this is my love

Tänään Tehtiin ihan jonkunlaista koulutreeniä maneesissa. Tuntuu taas ihanalta kun saa taas mennä ihan normaalisti ja jatkaa treenaamista! Harmitti vaan yks asia, kun olin eilen ollut maastossa tykittämässä satulavyö oli niin märkä et se olis pitäny saada pestyy. Ja koska meillä on sellanen satulavyö joka pitää pestä pesukoneessa, tai käsin hinkata puhtaaksi, niin eihän se tietenkään ehtinyt täksipäiväksi kuivua. Joten kannatan todellakin sellaista nahkavyötä!(: Elikkä miinuspuoli oli se, että jouduin mennä estesatulalla, Ja eihän siitä tullut yhtään mitään! Ei saa jalkaa oikealle kohdalle, missä se kuuluu olla kouluratsastuksessa, ja keventäessä jalka koukistuu, koska siellä on se "tappi/klöntti" miksä sitä nyt sitten haluaakaan kutsua, kokoajan tiellä. Joten ensin otin jalustimet pois, heti alkoi menemään paremmin. Ja muutenkin kun olen niin paljon kouluratsastaja tyyppiä, niin estesatula ei oikein houkuttele. Lopuksi otin sitten satulankin kokonaan pois, totesin itsekkin sen, et koulua kun menee, ilman satulaa on parempi kun estesatulalla!(: 

Taas tänään Era oli ihan super! Mä voisinkehua Eraa maasta taivaisiin! Annoin Eralle pari namiakin vielä ratastuksen jälkeen, harjasinsen ja vein boksiin. Tottakai tein myös ruoat. Käytiin vielä hakemassa kauraa, joten tultiin vielä kerran takaisin tallille(: Tänään oli kyllä todella kiva päivä ja Era oli niin superduperhieno(: Mikään ei voi pilata fiilistä kun on ollut tallilla (y) (: 

lauantai 25. toukokuuta 2013

And take this Haters, now that don´t kill me can only make me stronger

Tänään käytiin pinjan kanssa ompussa, mun olis ollu tarkotus ostaa uusia vaatteita. Mut enhän mä taaskaan löytänyt mitään kivaa! Justjust...Ompun jälkeen äiti tuli hakemaan, ja lähdettiin suoraan ompusta tallille. Tänään lähdettiin maaston tykittämään! Tää oli ehkä parhain kokemus ikinä maastossa, ja era oli vaan ihan parhain kaikista! Cos all my life i´ve been waiting on a horse like you to come around!
Meillä kesti se 3 tuntii maastossa, siellä oli niin hienoo ja ihanaa. Mikään ei vois olla parempaa! Kiivettiin kalliolle, ja nähtiin sieltä koko Kantvik! Ihan supermahtavaa. Mä en ole koskaan nähnyt noin hienoo maastolenkkii, jossa tie haarautuu tiestä tiehen, ja niitä vaan jatkuu, käytiin tasan yks tie läpi ja meillä kesti 3 tuntii. ja niitä teitä on tuhansia!

Era ja Dante maastossa (:

perjantai 24. toukokuuta 2013

23-24.5.2013

Eilen lähdin äitin kanssa suoraan koululta tallille. Tänään ei satanut, mutta ilma oli muuten  vaan vähän synkkä. Joten päätin tehdä käyntityöskentelyä maneesissa. Era oli tosi pehmeä suusta. Tein parit pohkeenväistöt jotka puolstaan ei mennyt niin hyvin. Eralta lähti ihan sika paljon karvaa. Joka riippu varmaankin siitä kun eilen sato, ja se ehti kastua ennenkun minä hain sen sisälle. Joten en saanut kunnolla harjattua. Tälläkertaa en laittanut satulahuopaa alle. Joka loppupeleisä oli huono idea. Koska eihän mulla ollut ratsastushousuja mukana, kun mä en kuitenkaan voi ratsastaa kunnolla. enimmäkseen kävelyä ja sillointällöin ravia, että pystyy katsomaan ontuuko hobukka vielä.

Tänään lähden koulusta suoraan kotiin, joka on koko kasi-luokan aikana toka kerta. Mä menen vasta tallille myöhemmin, koska Hanne tulee hieromaan Eraa illalla. Joten nyt katsotaan, onko eralla jumissa paikat vai mikä sillä on.
Ja ihan BTW, mä sain 6- äikän kokeesta jonka tein 2 kertaa ja molemmista sain 4-,4½....Joten en ollut kovin tyytyväinen tulokseen. Mutta nyt, nyt onnistuin suoriutumaan tehtävästä!(: 6- Boss feeling

Illemalla sit lisää siitä hieronnasta (:

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Sä oot kerran jo luullut ettet tuu koskaan toipumaan ja silti siinä sä kaikkien mukana huudat kovempaa, niin mä voin luvata et aina lopulta sä selviit mistä vaan!

Aamulla olin todella väsynyt, ja olin aivan varma että tästä koulupäivästä ei tulisi yhtään mitään. Koulu alkoi jo 8, niinkuin melkein kaikki muutkin aamut. Mulla oli ekan tunnin koululääkärin tarkastus. Ja siinä kävi nyt vähän sellane juttu, että mun pitäisi hankkia lasit, että saan ajaa mopoauto-kortin. Whippii...
Tää on vähän ristiriitainen fiilis. Odotan innolla mopoautoa, mutta laseja en todelakaan toivo/halua. Meillä oli vielä kevät kirkko vuorossa, jonka takia olin aivan sata varma että tästä päivästä tulee olemaan vain harmia. Kunnes enkun tunti alkoi, ja katsoimme elokuvaa, sen elokuvan nimi on Paul, ja se kertoo yhdestä avaruusoliosta. En kyllä ymmärrä elokuvan päälle. Se on jotenkin tylsä ja outo. Seuraavana oli luvassa 2 tuntia matikkaa tietokonesalissa. Joten se ei voinut kauheen huonosti mennä. Päivääni piristi kuitenkin se että sain 7+ matikan kokeesta. (joka siis on korkein arvosana matikassa, jonka olen ylä-asteella koskaan saanut). Koulu loppu, ja lähdin koulun parkkipaikalle odottamaan että Sini tulisi hakemaan mut. Tarkotuksena olisi ollut maastolenkki poneijen kanssa. Mutta eihän tuolla kaatosateessa kukaan halua olla. Joten päätettiin pitää vähän enemmän "vapaapäivän" hepoille :) 

Kun tulin tallille kävin heti ekana viemässä laukun toimistoon. Sen jälkeen tein sininkanssa ponskuille ruoat, ja sitten hain Danten. (pinja ei siis ehtinyt tallille, siksi liikutin Danten) Päästin Danten vapaaksi maneesiin, ja siellä se laukkaili ja ravaili. Eikä edes ollut kovin villi, vain pari pukkia :) Harjasin vielä "irtojuoksutuksen" (ei sitä nyt ihan "juoksutukseksi" voinut sanoa) jälkeen Danten ihan kunnolla ja putsasin kaviot, selvitin hännän ja harjan. Vein Danten takaisin ruokailemaan, ja sitten olikin vuorossa rakas Era (: Era oli aika märkä joten kuivasin sitä, ja sen jälkeen harjailin ihan kunnolla läpi. Laitoin verkkoloimen päälle, ettei se palelisi ( koska se oli kastunut sateessa ), ja että se kuivuis nopeammin samalla kun kävelytin Eraa sen 30min. Era oli tosi reipas tänään! Vein Eran takaisin boksiin ruokailemaan. Odottelin Lauraa, joten ehdin siinä välissä pestä estesatulan ja suitset. Järjestelin vähän kaappia parempaan uskoon (: Laura olikin jo ratsastanut valmiiksi, joten hoidettiin Lauran heppa pois, ja sen jälkeen pääsin Lauran kyydillä kotiin :) 
Nyt pitäisi vielä harjoitella äidinkielen kokeeseen, kun siitä edellisestä sain 4, joten nyt ei saa käydä samoin! Ja toivon ettei myös käykkään. Onneksi huomenna on siis viimeinen koe 8lk! 

 

maanantai 20. toukokuuta 2013

Heartache dosen´t last forever

Tänään iskä haki mut koulusta, ja pääsiin nopeammin tallille. Olin tallilla jo siinä 15:20 nurkilla. Kun taas bussilla olisin ollut tallilla vasta 15:50, joten autolla pääsee huomattavasti nopeammin. Kävelin vaan Eran kanssa, nyt kun se jalka ei ole kunnossa vieläkään. Soittelen varmaan huomenna josko yksi ystävä voisi tulla hieromaan, ja katsotaan lähteekö ontuma sillä pois. Toivossa hyvä elää, uskossa kuolla! 

Kävelin Eran kanssa siis sen 30min. Ihan ilman satulaa menin :) Suihkutin Eran päälle sitä hyttys/paarma/punkki karkotetta, se on sellasta Effolin suihketta. Eräna ei ole koskaan tykännyt mistään suihke-ainesita, joten tässä oli sitten taas taistelemista. Era antaa joka kerta kiltimmin laittaa sitä, kun sitä palkitsee aina hienon suorituksen jälkeen :) Varsinkin kun käydään niin usein maastossa, niin tuppaa noi ötökät vähän häiritsemään menoja. Olen itsekkin todennut sen, että Effolin ötökkä suihke toimii parhaiten :) 
Onhan tällä tuotteella ihan kiva hintakin, mutta se on sen arvoinen!:) Kotiinpäin pääsin Nooran kyydillä, sillä tänään Hiuksieni väri vaihtui. Noora tuli värjäämään ne, joten käytiin samalla ostamassa cittarista hiusväriä. Mulla on niin paksut hiukset. Joten jouduimme ostamaan 2kpl hiusten värjäys ainetta, ja se riittikin vain raitoihin. Mutta olen todella tyytyväinen tulokseen :) Kiitos Noora <3

Huomenna on helpotukseksi ysin aamu!:) Tänään tein fysikan kokeen, ja äidinkielen kirjaesitelmän, joka puolestaan meni ihan päin metsää. Olisin ehkä halunnut vähän enemmän lisäaikaa sen tekemiseen ( meillä oli viikko lisäaikaa ) niin siitä olisi tullut paaaljon parempi. No, pakkohan se on tyytyä tulokseen. Seuraavasta viikonlopusta sitten senverran, että lähden ostoksille, kevätjuhla vaatteet ja muuta krääsää :) Keskiviikkona olisi vuorossa terveystarkastus, ja sen jälkeen m-kortin suorittamista :) Tarkoituksena olisi siis päästä mopoauto kortti suorittamaan :) Olen jo vähän katsellut kaikenlaisia mopoautoja, ja tulin tulokseen että microcar on kyllä kaikista paras vaihtoehto! Se on siisti sisältä ( kaverilla on myös tämä, joten olen montakertaa ollut kyydissä, ja sisätilakin on todella siisti, ja käytännöllinen ) ja paljon tavaratilaa. Varsinkin kun tallilla käy, ja muutenkin pääsee vähän seikkailemaan ;) Wääh, en  malta odottaa mopoautoa :D

http://www.mopoauto.fi/mallisto-mgoinitial.php <------ Tuossa vielä linkki Microcarin nettisivuille.




lauantai 18. toukokuuta 2013

it´s a life style :)

Tänään kävelin vaan Eran kanssa. Koska tultiin niin myöhään pois Keravalta. Oltiin siinä yhdeksän aikaa illalla kotona. Joten Keravalla meni kokopäivä. Siellä oli kyllä todella hauskaa! Varsinkin ku oli hyvässä porukassa :) Iskä siis heitti pinjan ja mut suoraan keravalta TB:lle. Oltiin siellä siis 9. Ulkona oli vesisadetta ja ukkosti vähän ( vieläkin ). Joten ei viittitty mennä maastoon. Tein hetken käynti työskentelyä. Mutta annoin kumminkin Eran mennä enimmäkseen pitkillä ohjilla. Vähän enemmän vapaampi päivä. Käytiin pikku maastolenkki loppukäynteinä, kun ei enään satanut, vähän ukkosti kokoajan, mutta se oli niin kaukana, että uskals maastoon vähän mennä käppäilemään. Erea oli kyllä tosi kiva! 

Tein Eran safkat, ja annoin ne itse. Harjasin Eran vielä lopuksi uudestaan. Pinjan äiti tuli hakemaa meidät tallilta siinä kympin aikaan :) Huomenna koittais sitten maastopäivä, ja kaapin siivous, mahdollisesti hepan pesu, jos ilma on hyvä ja lämmin :) 

Siihenmennessä se on moro! :)

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

It´s always a good day

Tänään koulupäivä meni ihan hyvin. Ainakin odotettua paremmin. Saatiin mantsan kokeen tulokset, ja onnistuin siinä hienosti. Ja pääsin tavoitteeni yli. Sain siis 8-. Vaikka en edes ollut paljon harjoitellut. Lähdin bussilla tallille, olin tallilla siinä 4 aikaan. Laitoin heti ensimmäisenä Danten ja Eran ruoat. Sen jälkeen menin vaihtamaan ratsastusvaatteet. Harjasin Eraa tänään todella kauan, ja laitoin vähän showshineä (: Laitoin koulusatulan, jossa oli vihreä huopa, ja tottakai laitoin sitten vihreät bootsit ja pintelit.  

Era oli tänään käynnissä ja laukassa ihan super! Ei ravikaan hassumpaa ollut. Sain Eran tänään tosi hienoksi ja kootuksi. Huomasin itsekkin että katsoin paljon enemmän peiliin kun enne. Era meni niin superisti! Tein aika paljon samaa säätöä kun eilen, mutta tänään tein aika paljon pohkeenväistöjä ravissa. Siksi Era olikin varmaan ihan super ravissa! Kävelin tosi pitkään loppukäyntejä. 12.31min (: Harjasin Eran ja sen jälkeen vein takaisin boksiin. Era oli todella tyytyväinen, ja annoin porkkanan vielä :) Pesin kamat ja pyöritin pintelit. Kävin vielä vaihtamassa vaatteet, ja sit lähdin iskän kyydillä kotiin (: 

Huomenna olisi kasin aamu, niinkuin aina  . Mulla loppuu kumminkin koulu jo 14:00. Joten Mummi tulee hakemaan minut, ja siitä lähdemme sitten selloon ostamaan kevätjuhla mekkoa. Ja mahdollisesti uusia kesäkenkiä.

Kattelin vähän kevätjuhlamekkoja jo etukäteen:
 http://nelly.com/fi/vaatteita-naisille/vaatteet/juhlamekot/nly-trend-917/rihanna-dress-917436-1/
 http://nelly.com/fi/vaatteita-naisille/vaatteet/juhlamekot/jeaneblush-396/pamela-dress-396576-133/
 http://nelly.com/fi/vaatteita-naisille/vaatteet/juhlamekot/vila-479/kuhlo-new-dress-212842-13/



 



 

tiistai 14. toukokuuta 2013

Maneesi/Maasto

Iskä heitti mut tallille tänään. Era oli tullut just sisälle, kun tultiin tallin pihaan. Kävin heti ensimmäisenä laittamaan Eran ruoat, ja heti sen jälkeen vaihtamaan vaatteet, ratastus housut ja TB-stablen t-paita (: Hain Eran hoitoboksiin, ja harjasin sen ja laitoin satulan, bootsit ja pintelit. Tottakai myös suitset. Mentiin maneesiin, ja aloitin melkein heti käyntityöskentelyn. Era oli jo ihan käynnissä todella mukavan tuntuinen. Tein pohkeen väistöjä ja puolikkaita takaosakäännöksiä. Määrätyissä kohdissa taivutin ulos. Era oli ihan super

Ravissa tein parit pohkeenväistöt, vähän ravilisäyksiä, siirtymisiä ja ulos taivutuksia tietyissä kohdissa. Era oli tänään ihan unelma ravissa! 

Laukkasin molempiin suuntiin koko maneesin ympäri. Ja Era oli ihan innoissaan, Joten annoin sen laukata parit pitkät sivut vähän nopeampaa. Nyt se ei ole edes pukittanut laukannostoissa. Joten epäilen vahvasti että syy oli silloin se kavion ohut pohja. Laukattiin tietenkin myös  molemmilla päätyympyröillä, ja Era oli todella hieno. Saatiin tehtyä hienot ja pyöreät ympyrät

Pinja tuli tallille, joten lähdin vielä maastoon, laukattiin vähän, huomioiden sitä että Era on ollut sairaslomalla, eikä voida heti ihan "puhki" ratsastaa, vaan kohottaa kuntoa vähitellen. Era oli tosi kiva, ja nähtiin ainakin 5 kertaa peuroja. Era ei onneksi säiky niitä (: Hieno Era! Pinja oli laittanu sport Trackerin päälle kun lähdimme käppäilemään maastoon. Me tehtiin se 4,7km lenkki, ja huippunopeus oli 16,3km/h. Joka siis tulikin varmaan laukasta. Meidän maastolenkit ovat yleensä sen 1h 30min kestävät, ja ollaan kävelty/laukattu/ravattu se 7-9km (: 

Kun tultiin takaisin tallille, vein Eran boksiin, ja otin siellä kaikki kamat pois. Harjasin pollen, pesin saappaat, suitset, bootsit. Huomenna vois vaikka pestä satula (: Sekotin vielä vähän Eran ruokia. Ja kävin vielä vaihtamassa vaatteet. Pinjan äiti tuli hakemaan Pinjaa ja Äiti tuli hakemaan minua. Huomenna sitten lisää (: Siihenmennessä se on moro! 
  

Pikku "treenit" 13.5.2013

Eilen treenattiin Eralla. Äiti oli mukana ja autto. Ensin ihan vain käyntityöskentelyä, pohkeenväistöjä, pari puolikasta takakosakäännöstä. Taivutuksia ulos ja sisälle. Era pehmeni todella pajon suusta. Ravi meni todella hienosti, oltiin ympyrällä ja ravasin aluksi puolikkaan päätyympyrän, ja toisen puolikkaan käyntiä jossa piti tehdä ainakin 5 askeleen ajan ulostaivutuksia. Lopuksi aloin tekemään niitä myös ravissa. Era oli tosi kiva ravissa! Laukassa sain myös hienosti taivutettua ulospäin, mutta kuitenkin ihan parin askeleen aikana. Era oli ihan super eilen!

En halunnut jättää tätä postausta näinlyhkäseksi, joten ajattelin näyttää, mitä äiti osti Eralle viimeviikolla:) Kuvat on otettu hööksin sivustolta. Koska en ole ehtinyt kuvaamaan niitä.


maanantai 13. toukokuuta 2013

Maneesissa 12.5.2013

Oltiin Eran kanssa maneesissa, tehtiin aika paljon pohkeen väistöjä ja vähän takaosa käännöksiä. Era oli ensin todella jäykkä suustaan. Mutta pehmeni lopuksi huomattavasti. Tein pari pohkeen väistöä ravissakin. Laukassa Mentiin enimmäkseen päätyympyrällä. Ja molempiin suuntiin pitkillä sivuilla vähän nopeempaa. Erasta tuli pikkusen hikinen, mutta ei kuitenkaan paljon. Vein satulan pois, ja menin ilman satulaa kentälle, tekemään käyntityöskentelyä, ulos ja sisään taivutuksia, ja paljon kaarteita. Era oli lopuksi niin mukava!
Lähdimme vielä Danten ja Pinjan kanssa maastoon käppäilemään. Minä muistan vieäläkin kun Tultiin Tb:lle Dante pelkäs Eraa ihan sikana. Mutta nyt ne on ihan parhaat kaverit. Kävellään vierekkäin maastossa, ihan kylkikyljekkäin. Ja niillä ei ole mitään ongelmaa :) Se on niin mukavaa kun on maastokaveri, jonka kanssa tulee hyvin toimeen.

Iskä haki meidät tallilta illemmalla joskus siinä seitsemän nurkilla. Pini tuli meidän kyydillä meille ja sit se haettiin kotiin :) Meil oli kyllä tosi hauska viikonloppu :)

Tänään olis tarkoitus mennä tallille suoraan koulusta, äiti hakee. Ja me napataan sit pinja kyytiin keskustasta :) Joten illemalla nähdään!:)

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Kesä täältä tullaan

Tänään oli ihan jees koulupäivä, enimmäkseen kyllä odottelin tallille pääsyä <3 Mut yks asia on vaan nyt pakko sanoa. Oon vaan niin ylpee, ja tajusin matikan tänään. En ole koskaan ollut mikään matikkapää, vaikka mua kiinnostaa matikka, en koskaan opi sitä... Ja tänään päässä naksahti, nyt osaan aika paljonki. Nyt on jopa sellanen fiilis et kokeesta saattaa tulla hyvä numero :)

Käytiin äitin kanssa Lidlissä ennen tallille menoa. Ostettiin mulle juotavaa, koska tänään oli niiiiiin lämmin päivä <3 +21 astetta. Ihanaa, kesä on ihan tosissaan tulossa! Tallilla oli Sini, Laura, Noora ja iskä jo valmiina kun me äitin kanssa sinne tultiin. Mentiin eka rakentamaan Lauran ja Sinin hypärille rataa, ja sitte otin viedoo Laurasta ja Sini kuvas. Sinistä mä otin viedoo ja kuvia :) Lähdin vielä Sinin kanssa maastoon. Mä ravasin jo Eralla, mutta ei vielä laukata. Era oli tosi kiva, ja se oli ihan innoissaan. Kun oltiin oltu Sinin kanssa maastossa autettiin Lauraa tekemään iltatallia. Mä annoin Danten ja Eran ruoat ja pesin kulhot ;) Laura heitti mut himaan sitten kun oltiin valmiita. Tänään oli kyllä tosi kiva päivä! 

Huomenna sitten ois maneesissa/kentällä ratsastus vuorossa. Ja sovittiin Lauran kanssa että pääsen Lauran kyydillä huomenna :3 
Nyt vois taas tietokoneella istumisen sijaan mennä lukemaan maantieteen koetta :) 

-Huomeniin :)

maanantai 6. toukokuuta 2013

Ponista lähtee ;)

Tänään pinja tuli hakemaan minut koululta. Oltiin menossa eka kauppaan... ja ku seistiin liikennevalossa bussin edessä, siin' tujotti ainaki 10 pikkutyttöö bussin takaikkunast, mautoo ja meitä..XD En tiedä et mitä ne tuojotteli mut näytti aika hauskalt ku kaikki kattoo ulos meitä. Käytiin kaupassa ostamassa vähän eväitä. Sit siitä suoraan tallille. 



Lähdettiin maastoon ja käveltiin vajaa tunti. Eka mentiin vähän pellolla, mutta se oli niin jännittävää hepoille, et ne vaan tuijotteli ja pelto ehkä vähän oli märkä viel. Nii ei viititty sit siellä enempää kävellä. Sen jälkeen käytiin tallitiet läpi, ja sit metsässä "tallin ympäri" menevää metsää, Hepat oli ihan ihmeissään, mut ei kuitenkaan tehnyt mitään tyhmää. Käveltiin vielä yhtä hiekka tietä pitkin melkein loppuun asti, takasinpäin Pinja ja Dante laukkas, ja Era tuli munkanssa ihan lungnisti perässä, Yhtäkkiä Era päätti näyttää Dantelle miten laukataan, ja otti jalata alleen, ja lähti niin kovaa eteenpäin kun kavioista vaan lähti ja pukitti 2 kertaa. On mulla siinä hurja poni, oli vaikee pysyy kyydis, ku nauratti niin paljo :D Onneks Era kuitenkin pysähtyi Danten kohalla. Ja jatkettiin matkaa suht normaalisti. Dante laukkas ja ravas pari kertaa vielä, ja tälläkertaa Era ihan kiltisti käveli perässä :)

lauantai 4. toukokuuta 2013

2 pv

Eilen kävelin tosi pitkään Eran kanssa. Suunnilleen sen puolituntia ulkokentällä ja vajaa 15 minuuttia maastossa. Dante ja Pinja tuli mukaan maastoon. Käveltiin eka vähän "pusikoisempaa" tietä, ja sit hiekkateitäpitkin. Pinja laukkas Danten kanssa. Ja minä ja Era odoteltiin aina tienposkessa että kaverukset saapuisivat ;)




Lähdimme pinjan kanssa mautolla tallilta pinin iskälle, ja oltiin siellä sitten vajaa tunti.Meil oli kyll ihan älyttömät jutut, et huhhuh. Lähdettiin siitä sitten kauppaan. ja kaupasta meille.Aloitettiin melkein heti Mauton pesemisen, Mautosta tuli tosi kiiltävä. Ja sit oli vuoro puunata ja kiillotella sisäpuolta. Pestiin ikkunatkin sisäpuolelta, ja peilit. Otettiin myös puhdistus aineella penkit ja ovensisustat ja kaikki niin puhtaaksi kun oli vain mahdollista. Suihkuteltiin ihan reilusti sitä ikkunanpesu nestettä ikkunoihin Mauton sisällä, ja siit tuli ihan kauhee haju.. Kelattiin et jos sitä tulee vahingossa vähän muuallekkin kun ikkunoihin, nii tapahtuuks siin sit jotain. Nii luettiin sen ikkunapesuaineen purkista " voi ajheuttaa uneliaisuutta" jos hengittää paljon sitä. Mut ei se vissiin mitään muuta aiheuttanu.

Chillailtiin sitten hetki alakerrassa, syötiin vähän sipsii ja dippii.. Kunnes todettiin et oltiin aika väsyneitä, ja syytettiin siis sitten sitä ikkunanpesuainetta. 

Tultiin yläkertaan ja laitettiin sängyt, mäki vaihdoin lakanat,ja siivosin vähän mun huonetta. Eihän me edes heti nukahdettu.. Multakin loppu akku, enkä jaksanu hakea laturia, joten nukahdin sitte lopuks, pinjaki oli nukahtanu mua ennen. 

Mut tänään Äiti tulee minun kanssa tallille. Ja ajattelin mennä Eran kanssa maastoon.. Pitkälle kävelylenkille :) Erakin varmaan tykkäis ihan hirveesti. Lisää kirjottelen sitten illemalla kun oon käynyt tallilla :) 

Heipähei siihen mennessä!

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Hyvää Vappua!

Ihana tunne, kun huomenna ei ole koulua. Silti minulla jonkinverran koulutehtäviä Torstaihin mennessä. Vaikka niitä ei millään jakasisikaan tehdä, ne on tehtävä. En ole tehnyt mitään erikoista tänään enkä tulekkaan tekemään mitään. Kaikki kaverit ovat juhlimassa tai kavereillaan. Joten tämä vappu on yksinäinen sellainen. Onhan se ihan mukavaakin välillä omaa aikaa viettää? 

Anyway, tästä koulupäiväästä. Meillä alkoi siis tänään koulu vasta 9, joten lähdin kaverin kanssa keskustaan jo 8 bussilla. Oltiin siellä keskustassa reilut puolisentuntia. Ja sitten otimme bussin koululle. Oltiin siellä jo 25min vaille 9, joten ehdin tehdä yhden todella tärkeän läksyn siinä... Meillä olisi fysikkaa ekalla tunnilla, ja sen jälkeen sitten Unicef kierros, sain siitä 4 "leimaa". Sen jälkeen meillä olikin jo ruokailu. Ja sitten maantieteen vuoro koitti. Tunti oli aika chill. Joten ei siinäkään oikein mitään. Päästiin vielä siivoomaan koulunpihaa 1h. (niin innoissaan kun oltiinkin...). Ja lopuksi äidinkieltä. Joka minun kohdalla on siis ruotsi. Iskä tuli hakemaan koulusta, ja heitti mut tallille. Annoin Eralle heti ekana Metacamin, joka meni tosi hienosti. Sekotin Eran mössöt, ja sitten harjasin ja laitoin suitset. Katsoin Eran uudet takakengätkin. En laittanut satulaa, vaikka vähän aavistinkin että tänään saatan lentää. Mutta ei, en lentänytkään. En ensinäkään heti mennyt selkään, koska tiesin että Era riekkuis ne ekat kiekat. Eka Era piehtaroi ja hyppi parikertaa pystyyn, pukitti kerran, ja sit se oli siinä. Joten pysyin selässä. Kokeiltiin vähän ravia pitkällä sivulla, ja se vaikutti ihan ok:lta, Kun en kuitenkaan itse näe Eran takajalkaa kun ravaan, oli siis vaikea sanoa miten jalka voi. Sini tuli kumminkin sitten katsomaan, ja Era ei ontunut, eikä kinnerkään muljahdellut. 

harjasin Eran koska se oli ehtinyt piehtaroida 3 kertaa kentällä, kävellytyksen aikana. Onhan se mukavaa kun nakuna pääsee piehtaroimaan. Pesin sitten suitset myös, ja sekoittelin Eran mössöja vähän lisää. Vein hobukan boksiin, ja lähdin sinin kyydillä kotiakohti :)

Kotona olen ollut jo sen hetken, ja pikkuhiljaa vois vaikka alkaa tekemään läksyt, tai jotain muuta ehkä hieman mukavempaa puuhaa, jos jotakin keksisin :)

maanantai 29. huhtikuuta 2013

28.4.2013

Sunnuntai
Talkoot tallilla. Maalattiin maneesin seinät valkoiseksi, ne ovat olleet valkoiset, mutta vuosien aikana niistä on tietty lähteny vähän väriä ja tullut enemmän likaisiksi. Joten maalasimme talliporukan kanssa seinät uusiksi. Tarhaustenkin aidat saatiin maalattua. Vähän pihaakin päästiin siistimään! Tuli muuten tosi hienoks :)


                                        
 
Kävellytin Eraa, nyt kun Era on ollut jo pari päivää sairaslomalla, huomaa että energiaa on kerääntynyt. Era oli ihan villinä hyppi pystyyn ja teki pikkulähtöjä, kumminkin silleen että riimunarusta pysty pitää kiinni. Era meni myös piehtaroimaan kerran. Joten siitä tuli sitten suitsien pesu, ja kunnon harjaus kun hiekkaakin on kaikkialla.
kieltämättä on han se ihan mukavaa kun Era on vähän villi välillä :) '

Maanantai
Äiti tuli hakemaan suoraan koulusta. Pinjakin oli mukana :) Käytiin ensin mäkkärin kautta ja sieltä sitten tallille, Olin aivan varma että Era olisi tänään yhtä villikuin eilen. Mutta ei, ei se ollu. Era piehtaroi 2 kertaa ja saatiin kuvia. Joten maanantaikin tiesi suuitsijen pesua!! Ja kunnollisen harjauksen. Annoin vielä metacamin, jonka Era otti heti todella hienosti :) Kuvasin Siniä ja Pinjaa vielä kentällä, Ja heti kun pinja oli ratsastanut valmiiksi, niin lähdimme kotiapäin, pinjan äiti tuli sitten hakemaan Pinin meiltä :)