tiistai 4. maaliskuuta 2014

Maastoilua ja isompaa kyytiä ;)

Tänään lähdin Pinjan kyydillä tallille, ja lähdimme siis maastoon kävelemään. Era oli ihan innoissaan kun melkein sen kuukauden ollaan vaan maneesissa kävelty, koska ulkona on ollut aivan liian liukasta Eralle kun tuo jalka... No onneksi päästiin taas raittiiseen ilmaan ja Era oli mailman onnellisin hevonen :3 Vähän villiäkin puolta hobukka pääsi näyttelemään. Pelkässä käynnissä pääsi melkein perä lentämään!

Erpsiä oli vaikea jopa pitää käynnissä kun toinen ihan innoissaan olisi jo halunnut päästä täysiä menemään. Ekaa kertaa jouduin jopa tulla selästä alas auton takia.. se vetsi siitä sellaiset kiksit että.. Pinjakin oli Amuletin kanssa mukana, ja vaikka hepat olivatkin vähän riekku tuulella meil oli super hauskaa. Tosin olin ja olen edelleen kuumeessa.. 

Mentiin sitten sen jälkeen kentälle köpöttelemään pari kiekkaa, ja en tietenkään muistanut että tänävuonna meille ei oltu laitettu tilsakumeia, koska lunta oli tullut niin vähän, Ja hevonen ollut kävelyllä. No, tänään niistä olisi ollut aivan superisti hyötyä..:D Jouduin sitten tulemaan alas selästä ja pitämään amulettia kun en itse niitä tilsoja mitenkään saanut pois vaikka kovasti yritinkin. Onneksi Pinjalla olikin niin paljon voimaa että saatin ne sitten lopuksi kun oltiin päästy maneesiin ja löydetty kaviokoukku. 

Eikun takaisin selkään ja jatekttiin meidän rauhallista kävelyä maneesissa, kunnes sitten pinja ehdotti että menisin mamuletin selkään ja kokeilisin vähän ravata koulusatulalla. 

hetken suostuttelun jälkeen menin sitten selkään ja pinja piti erasta kiinni sillä välin, Amuletti oli kyllä todella kiva tänään! ja varsinkin kun pinja oli mukana ja sain vähän ohjeita :)! Lopuksi päädyin sitten laukkaamaankin, yllytyksen jälkeen siis..:D Eikä se todellakaan ollut niin paha kuin luulin.. pakko myöntää että jännitti kyllä aika paljon kun oma hevonen on 152cm säältään, ja Amulets vähän päälle 180..:p Aika korkealla siellä istuttiin.. alas tulo matka olis ollu aivan hirmuinen. 

Päästin sitten Pinjan takaisin selkään ja kävelin vielä hetken Eralla kunnes sitten päätin mennä pois, laittamaan kamat kasaan ja sitten katsomaan miten Pinjalla meni maneesissa. 

Lähdimme sitten siinä varttia vaille viisi himaanpäin ajelemaan :) Oli kyllä ihana sää, ja harmittaa kun nyt pitää olla kipeenä..;(

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Molemmat kipeenä

En taaskaan ole saanut aikaiseksi kirjoitella paljon mitään.. En itse kauheasti netissä ole itseasiassa käynytkään. Nyt kun on kaikki kouluun hakemiset ja mopoauto koulu kesken. Erastakaan ei ole paljon tällä hetkellä ollut kerrottavaa, mitäs me molemmat kipeenä täällä ollaan. 

Era on ollut nyt kuukauden jo kävely saikulla. Ja nyt vielä toista kuukautta ainakin vielä mennään. Era on luultavasti tarhassa riehunut, ja jotenkin liukastunut ja onnistunut hankkimaan itselleen pienen jännevamman, onneksi tämä kuitenkin oli niin pieni, ja se on helposti korjattavissa :) Kunhan nytten ollaan maltillisia ja kävellään tarpeeksi pitkään. 

Vähän energiaahan tuolle hobukalle on kerääntynyt ja taluttaessa tämä on ihan villi. Tai no, ainakin yritää. 

Itselläni on korvatulehdus, lie mistä tullut.. ja kuumetta ollut jo 3 päivää.. En muista koska viimeksi olisin ollut kuumeessa ja korvatulehdustakin viimeksi oli kun en edes osaanut vielä kävellä..:D Kuitenki tää on aivan hirveetä kun kokoajan vihloo korvassa..:( 

Ei mulla tällä kertaan sen enempää kerrottavaa ollut. Mutta saikulla mennään ja kokoajan paranemista päin :)!

maanantai 6. tammikuuta 2014

208. Treenausta pelhameilla

Tänään lähdin äitin kanssa tallille aika myöhään, joten ehdimme pitää ainoastaan "pikatreenit". Hain Eran heti tallille tultua boksista ja aloin harjaamaan tuota..Pesin jalat koska Era oli taas onnistunut likaamaan ne tuolla ulkona tarhauksessa. Tosin siellä on kyllä todella mutasta, joten en yhtään ihmettele asiaa.

Tänään päätettiin että menen pitkästä aikaa taas pelhameilla. Era oli aivan super! Liikku jopa käynnissä jo aivan moiteettomasti. Kokoajan reippaasti eteen, eikä mitään laiskottelua. Joka varmastikkin johtuu siitä, että eilen Eralla oli hieman vapaampi päivä :) Sain Eran hienosti kokoamaan itsensä jopa takaa..:) Ja olen tuosta todella ylpeä! Ja tämä johtuukin siitä että äiti piti tänään minulle pikatunnin. 

Laukka sujui todella hyvin, ja taivuttelin laukassa myös ulos. Era meni todella hienosti ja laukka rullasi kokoajan eteenpäin ilman että tarvitsi kokoajan ajatella - eteen - eteen - eteen - Ravissa tehtiin ensin vähän väistöä ympyrällä ja sitten harjoiteltiin kokoamaan ja sitten taas päästämään ohjia niin että polle menee rennosti ja vapaasti eteen. 

Äiti teki ruoat samalla kun itse kävelin Eran kanssa loppu käynteijä.. meillä oli aika kiireinen aikataulu koska äitin piti ehtiä vielä töihin. Harjasin vielä Eran ennenkuin laitoin sisätoppiksen päälle, ja annoin pari namia hienon työn ansiosta. Ilta pusu ja hyvän yön toivotukset eralle ennenkuin lähdimme :3 


keskiviikko 1. tammikuuta 2014

207. Pukituksia sallittua enemmän!

Tänään heräsin puoli yksi päivällä, koska eilen valvominen kylläkin venysi. Niinkuin luultavasti aika monellakin tuli valvottua. Laura ja sini olivat hakemassa mua kahdelta meiltä, ja lähdimme suoraan tallille, koska tänään oli maastopäivä ja haluttiin ehtiä ajoissa, ennenkuin pimeys valtaa.. 

Hain Eran tarhasta, ja se oli tnään piehtaroinut ihan kunnolla, koska Erpsin loimi oli ihan mudan peitossa. No, eihän siinä mitään. Vein Eran suoraan pesariin ja pesin hobukan jalat. Era seisoi tänään super nätisti hoitoboksissa, ei kertaakaan yrittänyt mitään. Laitoin sitten kamat päälle ja tälläkertaa pelhamit suuhun, koska eilen Eralla oli aivan superisti energiaa, ja koska en eilen ratsastanut Eraa hikeen "läpi", joten arvasin että Eralla todellakin olisi tänään todella paljon energiaa. 

Ravailtiin ja Era oli ihan hyvä ravissa, alussa joutui pyytämään eteenpäin. Mutta loppua kohden tuokin ongelma oli poissa. Laukassa Era oli muuten todella mukava, paisti ne pukitukset.. jos nytte oikein laskin niin niitä pukituksia tuli yhteensä 11. Tätä se liika energia tuottaa :D No, onneks Era ei kuitenkaan pukittele kovin isoja pukituksia. Piti vain ajatella jokaisen pukituksen aikana: perse penkkiin, nojaa taakse, pohkeet kiinni, ja eteen. 

Era pääsi kans laukkaamaan super kovaa :)! Era tykkäs tosi paljon, ja kiitos siitä että meillä oli Pertsa ja Flami vetoheppoina. Kun muut enee, Erakin menee :) Oli kyllä tosi kiva pitkästä aikaa päästä laukkailemaan ihan kunnolla ja muutenkin kunnon maastoon! Tallilla oltiin vähän vaille 4, koska alkoi jo hämärtämään ja paljon. Pesin vielä Erpsin jalat pesuboksissa kun ne oli mudastunut sillä välin kun käppäiltiin pellon reunaa pitkin kotiakohti. 

Tein Eran ruoat ja heitin ponskille sisäloimen päälle, Ja se oli silloin kun huomasin siinäkin loimessa reiän kyljessä.. En tiedä miten Era aina onnistuu rikkomaan kaikki loimet. Onneksi tämä reikä on kuitenkin helposti korjattavissa! 

Tallilla ehdin vielä pestä omat saappaani, koska minulle jäi sen hetken luppo aikaa. 

Eilen Eralla kävi siis vuokraaja, ja lähdin itsekkin siis tallille katselemaan vähän ja auttamaan :) Era oli super hienosti sitten kun se alkoi kuuntelemaan vuokraajaa. Elikkä tuo ensin punki todella paljon sisälle, mutta lopetti heti kun näytti kuka määrää tiet. Itse menin myös vielä selkään, ja tunsin että Eralla oikeastikkin oli aivan superisti energiaa! Joten laukka pyöri todella hyvin. Ravissa sai kylläkin välillä pyytää enemmän eteen, mutta parantui hienosti loppua kohden.

Tehtiin Erpsin ruoat ja pesin suitset. Sisäloimi takasin päälle ja Erakin sai pari herkkua. Boksissa odottikin jo päiväheinät, joten Era jäi iloisena tallille syömään :) 


keskiviikko 25. joulukuuta 2013

206. everything that kills me makes me feel alive

Kirjoitan puhelimella, joten älkää ihmetelkö kirjoitus virheitä. Jotta päästäis nyt asiaan niin aloitan kertomalla sen että en ole oikein viimeaikoina ehtinyt kirjoitella blogiini. Suurimmat osat syistä on liian vähäinen aika.
Eilen, eli 24.12 olin jo hereillä pirteenä kuudelta aamulla. tänään meillä olisi edessä joulukatrillin näytös tallilla, joka alkaa kahdeksalta. Tallilla piti kuitenkin olla jo seiskalta, että ehtisi varmasti verkkaamaan ja laittamaan kamat kuntoon ja vaihtamaan vaatteet. Tosin lähdin kyllä tallille valmiiksi jo valkoisissa ratastus housuissa ja punaisessa fleecessä.
Pinja oli hakemassa minua puoli 7, ja ehdittiin aijoissa tallille, vaikka aikataulu olikin todella tiukka. Joulukatrilli meni todella hyvin, ja olin super duper ylpeä erasta joka meni todella nätisti. Iskäkin tuli katsomaan showta :) Era sai katrillin jälkeen omenan ja pari lakritsinamia. Tyytyväiseltä näytti! Tein vielä eran ruoat ja sitten kirjoitin eran vihkoon miten meillä meni ja mitä kaikkea teimme vielä katrillin jälkeen.
Päästiin kuitenkin pinjan kanssa vielä tämän päivän puolella lähtemään himaan päin. Mutta niin hyvin kun meidätkin tunnetaan, niin tottakai kaupan kautta! Eipä mitään ihmeellisempää osteltukkaan. Kotona olin siinä puoli kahdentoista kieppeillä.
illalla avattiin perheen kanssa lahjoja, ja iskä oli ostanut mulle pitkään toivotun dolce gabbanan parfyymin, ja kyytipoikana vielä dolce gabbanan body lotionin. Aivan rakkaus ♥
Tuli valvottua aila pitkään, mikä nyt ei koskaan ole yllätyksenä tullutkaan. Oli ihan kiva ku sähköt katkeili sen puolentunnein välein sellaiseksi pariksi minaksi.. mahto vituttaa kun katto hyvää leffaa ja välillä aina sammuu telsu. No tästäkin pärjättiin joten vahvempana seuraavaan kertaan, eiks vaa?
Nyt siirrytään sitten tähän päivään eli 25.12! Tänään heräsin varttia yli yksitoista. kävin pikaisessa suihkussa ja ehdin just ja just laittautua ennenkun pinja soitti ja sano että "tuu ulos" pakkasin sit siinä nopsaa kaikki kamat kasaan ja lähdin postilaatikolle venaamaan että pini ilemstyisi. Eiköhän se sitten hetken päästä ilmestynyt ja jatkettiin siitä sitten matkaamme tallia kohti.
Kuitenki oltais haluttu mäkkäriin ennenkuin tallille mentäis, mutta eiköhän nyt taas meidän tuurilla mäkki ollutkin kiinni…⇨ joten teboilille siis. Siellä olikin aika kallista, niikuin yleisestikkin jokaisella huoltoasemalla onkin. tilattiin sitten siinä hodarit ja limut, ei viittitty sitten mopoautoon mennä sotkemaan paikkoja… joten syötiin iha sivistyneesti paikanpäällä.
Tallilla oltiin sitten jossain vaiheessa kuitenki päästy, en edes muista aikataulua.
Lähdin kuitenkin heti hakemaan eran tarhasta. harjasin ja hoidin eran, satuloin ja sitten maastoon seuranamme pini ja amulet. Ensin tarkoituksena kuitenkin oli mennä ihan laukkamaastoon... mutta amulet oli vähän "villillä tuulella" joten se jäi vain 20 minuutin alku käynneiksi. Menimme sen jälkeen maneesiin ja otin heti ravia Eran kanssa. ravattiin kolme kertaa sellainen tehtävä kuin; puomi - kavaletti - puomi. Se meni ehkä vähän kömpelösti Eran kannalta ravissa, mutta laukassa se meni super hienosti, parikertaa tultiin huonosti eikä askel sopinut. Mutta kaikkiin muihin kertoihin olin todella positiivisesti yllättynyt.
Ravasin myös puomia ympyrällä, ja era ei kolisuttanut kertaakaan kavioitaan puomin! Hyvä era!ツ tehtiin myös parikertaa pohkeenväistöä ja se meni aivan superisti. Laukkailin myös pääty-ympyrällä. Sekä puomilla että ilman. Era oli oikeastikkin aivan mahtava tänään, vaikka tuo eilen tuntuikin ehkä vähän huonolta suusta, eikä oikein kunnolla edes kuunnellut pohjettani.
Kotiin lähdimme pinjan kanssa ajamaan kello neljältä. Himassa olin siinä puoli viiden aikaan, enkä ehtinytkun syödä eilistä jouluruokaa, naminami. Ennenkuin lähdimme iskän ja äitin kanssa nooralla käymässä viemässä nooralle nooran joululahja. Nooralta lähdimme äitinkanssa heittämään iskää himaan, ja mä jatkoin matkaa äitin kanssa töihin! Joten täällä mä nyt istuskelen ja kirjoitan jumalattoman pitkää blogitekstiä PUHELIMELLA!! saahan sen ajan näinkin kulutettua ;)
Huomenna suoraan aikaisin aamulla lähdemme äitin kanssa töistä hakemaan yhtä mun kaveria sundsbergista, ja sieltä suunnistetaan sitten tallille. Ratsastan Eran ja Amuletin huomenna, koska pinspa ei ehdi tallille :( 
Ps. Tipuin toissapäivänä, (23.12) eli tässä mä kohta joudun leipoamaan neljä, freaking neljä kakkuu sen takia koska olen lentänyt eran selästä neljä kertaa. wish me luck, koska oon oikeesti todella ja ku mä sanon todella mä oikeesti tarkotan sitä että olen todella huono leipoamaan.
Pps. Era sai uuden satulahuovan siniltä, jolla mentiin sitten joulukatrillissa :3!
Huomisiin :3!

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

205. ei suunniteltu kakku

Menin eilen Pinjalle siinä puolihyön aikaa, koska kummallakaan ei ollut mitään tekemistä. Mentiin nukkumaan siinä kahden aikoihin, ja heräsin itse vasta 11.55. Tallille lähdettiin huoltoaseman kautta, ja mautolla tietenkin.

Pinjalla oli valmennus, ja otin kuvia pinjasta :) Ne onnistu itseasiassa aika hyvin, nyt kun on oppinut tuon uuden kameran ja putken käyttöä! (y) Menin sitten Pinjan ja Mamun valkun jälkeen itse Eralla, ja koska Eralla oli ollut vapaapäivä, tuolta löytyi aivan kamalasti enrgiaa. No onhan se kivempi pidätellä hevosta, kun se että joutuu kokoajan miettimään että eteen,eteen,eteen... No, Erpsalta löytyi energiaa niin paljon, että laukassa kun Era lähti sitten vähän kiitämään niin jalatkin meni ihan sekasin. Ja eiköhän Era kompastunut niin, että lensin kaulan yli maahan ja Erakin kaatui kokonaan maahan. Nauratti hieman se kun istuin eran edessä ja katselin vain tuota. Molemmilla oli vähän sellainen katse että mitenkäs tässä nyt näin pääsi käymään. 

No onneks mua ei sattunut, eikä Erallekkaan käynyt mitään. Putsasin tuolta hiekat pois naamasta ja selästä. Eikun vain takaisin selkään. Laukkasin vielä molempiin suuntaan, ja tulin kyllä siihen päätökseen että ehkä ei seuraavalla kerralla vapaapäivää. 

Ei tässä muutra kun vaan kolmatta kakkua leipomaan... :) 

maanantai 28. lokakuuta 2013

203. Treenausta

Tänään heräsin jo aikaisin aamulla, koska minun piti viedä yksi koulu tehtävä koululle, ennen tetin alkua. Ja tettini alkaa kello 08.00.. Joten olin taas vaihteeksi ajoissa liikenteessä.

Tetti päivä K-marketissa sujui todella hyvin, ja viihdyin muutenkin todella hyvin. Minun päiväni loppui kello 14.00, joten menin sitten pinjan koululle odottamaan että Pinjalla loppuisi tunti. Pinja tuli tuomaan mulle avaimet, joten venailin Piniä mopoautossa. Ei pinillä kestänytkään kauaa, ehkä joku 2 minuuttia. Lähdimme siis sitten ajamaan keskustaa kohti, ja vietiin koululle mun koulutyö, että saisin siitä jonkin arvosanan. Lähdimme siitä sitten mäkkäriin, ja sen jälkeen cittariin ostamaan juotavaa mukaa tallille. 

Era olikin jo haettu sisälle, kun tulin tallille. Mentiin pinjan kanssa ensin vaihtamaan vaatteet toimistoon, ja siellä sitten Laura, Sini ja Silja olivat kuvaamassa varustepostausta. Joten jäimme suustamme kiinni, ja eiköhän siinä sitten hurahatnutkin melkein se kaksi tuntia. Lähdin laittamaan Eeraa kuntoon, ja leikkasin "homo-hapsuttimet" pois, niinkun me yleensä sanotaan pinjan kanssa, kun leikataan vuohiskarvat. En itse yleensä leikkaa niitä, mutta kun nyt on ollut niin mutasta, niin ne ovat aina mutakuorrutteen peitossa, joten olisi helpompi harjata ja pestä, kun ne eivät ole aivan mudassa. Laitoin Eralle koulusatulan, ja pelhamit. Tietty pintelitkin. Päätin että tänään panostettaisiin oikein kunnolla, niin että saatais nyt sen kunto taas takaisin normaaliin, ja jopa siitä paremmaksi. 

Aloitin aivan pitkillä ohjilla alkukäynnit, ja aloin kokoamaan Eraa käynnissä. Teimme pohkeenväistöjä, ja myös taivutuksia todella paljon, tein myös pysähdyksiä paljon, että saisi ponin kuulolle. 
Siirryttiin sitten raviin, ja tein pari pohkeenväistöä ja siirtymisiä. Ravin lisäystä ihan vain pari kertaa, koska harjoiteltiin niitä niin paljon Perjantaina, ja ne sujui heti todella hyvin, joten jätin sen siihen hyvään kohtaan. Laukassa yritin kokoa Eraa, ja sitten välillä aina päästää pitkät ohjat. Keskityin myös Extra paljon istuntaani, joka rteki suuren vaikutuksen ratsastukseen. (Tietenkin), Laukassa mentiin Eran kanssa puomeja, ja Erahan oikein innostui. Mentiin siinä hetken puomeja molempiin suuntiin, ja jokainen askel sopi. olin todella yllättynyt, koska yleensä ainakin parikertaa tulee huono lähestyminen, ja exoottinen puomin ylitys. Tein vielä laukkatyöskenteölyä molempiin suuntiin pääty-ympyrällä. Se meni superisti, ja loppuraveisa Era taipui jokaiseen suuntaan todella hyvin ja pehmeästi. Pollekin hikosi ihan kunnolla, ja pistin pikkusen enemmän electrolyyttiä Eran ruokaan. 

perjantai 25. lokakuuta 2013

202. ei menny putkeen ei

Eli tänään lähdin suoraan koulusta ykkösen bussilla Amandan kanssa tallille.  oltiin tallilla noin varttia vaille kaksi ja alettiin heti hommiin. Hain Eran ulkoota ja harjasin sen, nyt kun on ollut loimikin päällä ulkona. Niin ei ole kovasti harjattavaa, kun Era ei ole piehtaroinut ilman loimea. Laitoin koulusatulan ja pelhamit. Tein siinä nopeasti myös Eran ruoat. 

Menin maneesissa, ja ajattelin ihan panostaa tänään ihan kybällä, ja aloitin väistöillä ja siirtymisillä. Era oli todella mukavan tuntuinen suusta. Ravissa tehtiin pohkeenväistöä ja askeleenpidennystä, joka itseasiassa sujui aivan mahtavan hyvin... kunnes... Era kompastui, ja pahasti, niin että koko polle kaatui naamalleen ja minä myös kaulan ylitse. Ja jalkani ei irtonut jalustimesta, vaikka olisikin pitänyt irtoa. Kuitenkin, Era kaatui jalkani päälle. Kuitenkaan ei sattunut ollenkaan, olin itseasiassa todella yllättynyt että kuitenkin painava hevonen joka kaatuu jalan päälle, sattuisi. Mutta eihän se siinävaiheessa edes tuntunut. Era nousi melko nopeahkosti ylös niinkuin minäkin. Molemmat olivat kunnossa, eikä sattunut mitään. Jouduion kuitenkin hakea harjan ja harjata eraa koska pikkunen oli ihan hiekassa. No, nousin sitten takaisin selkään ja tarkastin ensin ettei Era vain onnu. 
Näin jo painajaisena, että nyt jos se ontuu.. niin alan oikeasti itkemään. No, Era liikkui todella sujuvasti eteenpäin eikä mitään ongelmia kummallakaan. Loppu panostuksesta meni sika hyvin ja tehtiin vielä loppukäynnit maastossa. 


keskiviikko 23. lokakuuta 2013

201. Iltamaasto ja ihana koulupäivä...:D

Eli eilen kävimme äitin kanssa tallilla ja maastossa. Ei me oikeastaan muuta kun kävelimme ja otin pikkasen ravia ja laukkaa, koska kello oli jo niin paljon ja maastossa oli oikeasti kirjaimellisesti pilkkopimeetä. Tottakai meillä oli kaikki heiastimetkin päällä! :) 

Tossa on meiän hienot heiastimet ;)!


Tänään olis sitten lähtö tallille joskus kuuden aikaan, eli aika piakkoin. Lähden pinjan kyydillä, joten odottelen vaan piniä. Mutta voin kuitenkin nyt kertoa ihanasta koulupäivästäni, huomatkaa sarkasmi :) 

Eli saatiin sitten äidinkielen kokeet, ja dädädää, sain nelosen... once again. Mut hei, siihen mä olin jo varautunut kaikin tavoin, joten eihän siinä mitäänkun kokeen haku ja thats it. No, olin sit unohtanut bokcirkel kirjan himaan, koska siitä piti pitää esitelmä, no eiköhän mun opettaja sitten sanonutkin että saan siitäkin nelosen, kun se jäi kotiin... meillä on jokapäivä äikkää tässä jaksossa.. Mut ei sit voinu odottaa huomiseen, pakko myöntää että tulihan siinä jo aika paska fiilis, mut hei forgive and forget :) Ei siinä mitään, lähdin Amandan kanssa sit ilosin venaamaan seuraavan tunnin alkua, ja oltiin siinä sitte istuttu hetken penkillä kun Janika sanoo et hei mitä kello on. No tunti oli alkanu jo 5min sitten, ja meiän koulus on sellanen sääntö, et jos oot kolme minaa myöhäs nii tulee merkintö, no eiköhän me sit saatu juosta tunnille ja sanoo et me ei kuultu kun kellot oli soinu. ja ei siinä vielä kaikki. Naurettiin Amandan kanssa tunnilla niin paljon, et opettaja meinas heittää meidät ulos luokasta. Oli jo avannu oven ja osotti ulos ja sano vaan et " Nyt meette ulos tästä luokasta " protestoitiin sit amandan kanssa, ku tiedettiin et jos opettaja joutuu heittää ulos luokasta nii tulee kolme merkintää. Saatiin sit olla luokassa kovan väittelyn jälkeen. Ja siinä mä jo ajattelin et ei tästä päivä voi enää pahentua, nii enköhänmä sit unohtanut liikka vaatteet himaan, ja sain merkinnän liikassaki. No, ei tässä mitään. Kait se on ihan okei jos parikertaa käy näin? :D Itseasiassa voin vaan nauraa kokoäivälle tän jälkeen. 

perjantai 18. lokakuuta 2013

200. Syksyisiä kuvia

Eilen heräsin siinä 11 aikaan, ja kävin nopeasti vain suihkussa ja siivosin ihan hetken. Pinja tuli hakemaan mut siinä 11.50 ja lähdimme kaupan kautta tallille. Käytiin ottamassa Erasta ja Amuletista syksyisiä kuvia, ja pakko myöntää että tuli aivan sairaan hyviä kuvia. Tietenkin hyvän kameran ansiota. Kiitos vielä pinjalle joka otti musta ja Erasta super hienoja kuvia :3

Kun hain Eran tarhasta se oli ihanihanihan mutanen, ihan utakuorutuksessa koko hobukka. Harjasin Eraa siis aika kauan, ja selvitin hännän ja harjan. Pesin kaviot ja laitoin kaviorasvaa. Päätin että laitan Eralle suitset, ja ihan vain riimun-naru. Tuisi kivempia kuvia. Mentiin sitten eka ottamaan kuvia Amuletista ja Pinjasta, ne onnistu ihan sairaan hyvin !! Ja sitten kun olimme valmiita haimme Eran ja ulos takaisin johonkin kivaan kuvauspaikkaan.








Tänään Silja ratsastaa Eralla, koska minun pitäisi siivota kokopäivä, koska tänään illalla mulle tulee kolme kaveria. Vietetään ihan vain tyttöjen iltaa. Noorakin tulee värjäämään mun juurikasvun pois <3 Eikun vain iltaa odotellessa.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

199. Kuulumisia

Eilen lähdin Pinjan kyydillä tallille, tarkoituksena oli siis mennä kaupan kautta.. mutta unohdettiin. Joten aateltiin että mentäis tallin jälkeen kauppaan. No oltiin tallilla aika kauan, kesti hetken ennenkuin edes raahauduttiin laitsalle hakemaan Eraa. Era odottelikin jo portilla, ehkä toinen kerta kun ei ole joutunut hakemaan jostain kaukaa. 

Laitoin Eran kuntoon ja Pinja laittoi Amulettia kuntoon, tarkoituksena oli siis tehdä alkukäynnit maastossa. Käveltiin melkein sänkkärille asti, oltais muuten käyty sänkkärillä. Mutta Amulets oli aika villillä päällä, joten ei päästy sinne asti. Otin vähän ravia Eran kanssa, ja se ravasi ihan puhtaasti, ei mitään :) Joka oli todella helpottava tunne. Lähdettiin sitten takaisinpäin kävelemään vähän Eri reittiä. Vein Eran sisälle, ja harjailin sitä vielä siinä uudestaan ja selvitin hännän kokonaan. Tuli muuten tosi silee ja selvä häntä. Putsasin kaviot, ja laitoin kaviorasvaa. Annoin pari namia, ja vaihdoin Eralle kuivan riimun, koska edellinen oli kastunut ulkona, kun oli yöllä satanut. Pesin sen märän riimun ihan kunnolla, ja vein sen kuivumaan. Jotta jokupäivä voisi taas ottaa käyttöön puhtaana ja kuivana :) Kun pinja oli ratsastanut valmiiksi lähdimme yhdessä viemään Eran takaisin laitsalle. Oli jo tosi pimeetä, ja kun pelkään muutenkin pimeetä pelästyn helposti. ja tottakai lintu lähti pusikosta niin että minä ja Pinja pelästyttiin, olin oikeasti ihan varma et nyt kuollaan. Mulle tuli heti ekana mieleen joku ilves... Saatiin sitten vietyä era laitumelle. Ja käveltiin pois päin. Pestiin vielä kamat, ja laitettiin kaikki muut kamat takaisin paikoilleen, kirjoitettiin Päiväkirjaan ja sitten tajusimme vasta, että tänään on lauantai, ja että kaupat ovat jo menneet kuudelta kiinni. Katottiin sitten kelloa ja kello olikin jo varttia vaille yhdeksän. No päädyimme sitten TAAS mäkkäriin, koska molemmilla oli hirmu nälkä, eikä kaupat ollu auki -.- .  Meillä taas venähti, ja kun ajettiin takaisin kotiapäin, mauto alko pitää outoa ääntä, ja oltiin molemmat sit ihan paniikissa et mihinköhän se jättää meiät. Mut ei, ei se jättäny. Mauto ei koskaan jätä!:)

Pinja heitti mut kotiin, ja mä sit menin hetkeks alakertaan, ja tulin sit joskus siinä 11 aikaa vasta yläkertaan. En mä oikein muuta eilen tehnytkään, kun olin tietokoneella ja katselin tv:tä. Menin nukkumaan siinä puol kolme. ja heräsin jo seiskalta aamulla, mutta nukahdin uudestaan. Tokan kerran heräsin siihen kun Pinja soitti, ja sen jälkeen nousin ylös ja ---> tietokoneelle. Tein aamupalaa ja kävin suihkussa, ja kohta pitäis alkaa tekemään omenapiirakkaa :) 
Huomenna olis sitten taas maanantai... Mä niin inhoon maanantaita. Ku pitää herätä taas aikasin, ja on vielä 4 päivää koulua jäljellä. Vaikka koulu viikot menevätkin yllättävän nopeasti. Meillä vaihtuu nyt myös lukujärjestys, ja mä en todellakaan tykkää tästä lukujärjestyksestä. Koska joka päivä on kolmeen paitsi tiistait. joo, meillä alkaa melkein joka päivä ysiltä, mut mielummin mä aloittaisin jokapäivän kaslta ja pääsisin jo kahelta ja yheltä, ku aloitta myöhään, ja päästä myöhään.  Huomenna olis siis kasin aamu.
Aijattelin Huomenna mennä Eran kanssa sänkkärille, kuhan saisin jonkun mukaan! Ku ei sinne oo kiva yksin lähteä. 
Ainiin, ja sain suoristus raudan! Mulla on kyllä ollut sellainen, mutta ne oo koskaan oikein käyttänyt, koska se ei oikein toiminut kunnolla, piti aina odottaa se 30min et se edes oli lämmin... Mut nyt sain uuden! ja se lämpee ihan 30 sekunnissa ihan kuumaks, Eikä tarvii odottaa kauan.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Pikkuveli hoitaa

Tänään lähdimme tallille äitin ja Filipin, eli pikkuveljeni kanssa. Äiti heitti minut ja Filipin tallin pihlle, ja haimme kaapista kypärän mukaan kun lähdimme laitsalle hakemaan Eraa. Kun tultiin laitsalle, vihelsin Eraa, mutta ketään ei näkynyt. Alettiin sitten kävellä pidemmälle, ja kun Era näki meidät Era tuli ravaten vastaan. Filipin punttasin sitten Eran selkään, ja riimu päälle. laitettiin riimun naru molemmilta puolilta riimua kiinni, niin että ne olivat kuin ohjat. Aloimme kävelemään takaisin tallillepäin, ja Filip sai harjata Eran. Filip laittoi Eralle kavio rasvaa ja ötökkä suihketta. Kaviot putsattiin ja harja selviettiin. Fille antoi Eralle pari namiakin. 


Putsasimme vielä yhdessä Eran suitset, Jotka sitten vietiin takaisin paikoilleen. Siivottiin vähän kaappia. Ja fille oli jotain pientä kirjoittanut Eran kalenteriin. 
Äiti tulikin jo hakemaan, koska tänään Eralla oli vapaapäivä. Vietiin kaikki yhdessä Era takaisin laitumelle, filip meni selästäkäsin. Kun äiti ja minä käveltiin edellä. 


Era alkoi heti syödä, kun pääsi vapaaksi, ja tottakai lähti lopuksi etsimään kavereita jotka olivat luultavastikkin laitsan toisella puolella. 
lähdimme siitä sitten kävelemään poispäin heti sen jälkeen kun olin tarkistanut että hobukoilla on vettä. 


huomenna sitten laitetaan satula, ja vois kokeilla tuolla sänkkärillä ottaa ravipätkiä :) Ois vaan kiva, jos saisin jonkun kuvaamaan. 


maanantai 9. syyskuuta 2013

Love you to the moon and back •

Era on ollut nyt yötäpäivää ulkona laitumella Danten ja Connyn kanssa. Niinkuin varmaan jo kerran kerroin, että Eralla kävellään nyt se kuukausi. No ollaan nyt kävelty jo pari viikkoa. Ja vielä on päiviä jäljellä. Olen joka päivä hakenut Eran laitumelta, ja mennyt ilman satulaa maastolenkkejä. Era nauttii kyllä todella paljon! Varsinkin kun ollaan saatu jokakerralle kaveri mukaan. Eilen oltiin Lauran ja Lanan kanssa maastossa kävelemässä. Käytiin ensin pellolla, ja Sini tuli kuvaamaan meitä. etenkin Lauraa :) Jatkoimme sitten taas matkaa Lauran kanssa, ja "törmättiin" äiti hirveen... No ei Era eikä Lana sanonut asialle mitään joten jatkettiin matkaa, ja pusikoista hyppäs kaksi vasaa. Kyllä siinä itsekkin ehti säikähtää. Mutta onneks hepat käyttäytyivät todella hienosti. 

Äiti tulikin sitten hakemaan minut, kun olin päässyt tallille Lauran ja Lanan kanssa. Joten lähdin yhdessä äitin kanssa viemään Eraa takaisin laitumelle. Menin vielä takaisin selkään, kun vietiin laitumelle. Se on niin ihana nähdä kun Era on niin onnellin, kun tuo nyt on päässyt yötäpäivää ulos kavereitten kanssa, joitten kanssa Era tulee todella hyvin toimeen. 
Lähdettiin sitten äitin kanssa kotiin, ja nähtiin peuroja pellolla. Kotona katsoin sitten BB:tä, taino se TalkShow. Joka oli tosin paljon tylsempi.. Ja tänään alkaa salatut elämät :) On se niin mukavaa kun pienistä asioista tulee niin iloiseksi. Varsinkin se hetki, kun istuu hevosen selässä, ja ymmärtää miten tärkeä jokainen hetki on elämässä. Live like there is no tomorrow.
Tänään menen pinjan kyydillä tallille, heti kun tyyppi on päässyt koulusta. Ja huomenna Eralla olis kengitys aamulla. Joten  huomenna on siis aikainen herätys tallille. 

Phone laatu
 

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Your love is my drug

En ole nyt paljoo kirjoitellut, koska Eralla on ollut jalka kipeenä, ja ontunut sitä pari viikkoa. Nyt olis sit kävely kuuri sen kuukauden. Joten en oo kauheesti just sen takia kirjoitellut, koska tekstini olisi suurinpirtein tällaisia: Menin tallille katsoin Eran jalan oliko turvonnut vaiko ei, kävelytin koska ontui ja lähdin himaan...
Nyt olen kumminkin päässyt selästä käsin kävelemään, ja tarkoituksena olisi tehdä kävelymaastoja nyt kuukauden verran, ja sitten taas katsoa mitä seuraavaksi. Toissa päivänä tipuin Eran selästä, kyllä, käynnissä. Koska väistin yhtä puskaa, ja tietenkin satulahuopa alkoi liukua sivulle, enkä mä enään pystyny pysäyttää sittä, Erakin van jatkoi käppäilyä eteenpäin ja mä sit lopuksi tömähdin suoraan selälteen alas. Sattu kyllä ihan sikana, koska tipuin suoraan kiville, pidin vielä Eran ohjista kiinni. Niinkuin aina olen pitänyt oli sitte kuinka kova vauhti, on aina silti kun alhaalla ollaan jo oltu, niin on ollut hevonen tallella ja ohjat kädessä. En tiedä, en vaan koskaan päästä irti... 
Nousin siitä siis sitten nopeasti polvilteni ja yritin saada henkeä, joka oli todella vaikeeta, koska mua nauratti se et todellakin tipuin käynnissä, ja se että ilmat meni pihalle, henki alkoi kyllä lopuksi kulkemaan kun huomasin ötökän reidelläni, joten huusin sit et "hyi saatana, ötökkä", ja viskasin sen siitä helvettiin :D Nousin sit pikkuhiljaa ylös ja kauhee särky selässä, kynsikin katkes.. Eiku vaan selkään uudestaan, ja jatketaan matkaa. Tänään ja eilen maastoilin niinkuin tarkoituksena olis nyt se kuukausi. Eipähän mulla oikein muuta, eiku kakkua vaan tekemään :D

Ps. Uus banneri ;)  

maanantai 12. elokuuta 2013

195. father, father, father help us, send us some guidance from above 'cause people got me, got me questionin' where is the love?

Eralla oli tänään raspaus joten en mennyt koulun jälkeen suoraan tallille. Koska en voi ratsastaa kun kuolainta ei saa laittaa suuhun raspauksen jälkeen...

Heräsin tänään kuudelta, menin suihkuun ja meikkasin puin päälle ja harjasin hiukset, heti sen jälkeen pääsin iskän kyydillä bussipysäkille. Ja ei mun tarvinnut kun odottaa vain 7minuuttia että bussi tuli. Olin ihan innoissani ekasta päivästä, näkee taas pitkästä aikaa kaikkia kavereita ja juttua riitti muillekkin jakaa. Saatiin lopettaa tänään yhdeltä. 
Tuntuu nyt niin oudolta kun kirjoitetaan kaikkiin vihkoihin ja papereihin 9c. Se tunne on jotenkin outo mutta samalla mahtava! En voi uskoa että oikeasti olen selvinnyt kaikki nämä vuodet ilman yhtäkää jälkiistuntoa. (koputa puuta). Ja muutenkin se tunne että 42 viikon kulutta olen käynyt koko peruskoulun(: Ihan mahtavaa!!
Normaaleja oppitunteia meillä ei ollut. Joten kirjoiteltiin enimmäkseen kalenteriin ylös tietoa ja lukkaritkin saatiin. Puhuttiin enmmän 9 luokan puuhista, ja että meillä on 2-viikon tetti tulossa. Jonka jo tietty tiesi kauan aikaa sitten. Mutta yhden jutun voin kertoa! Tuntuu niin mahtavalta olla nyt vihdoinkin 9 luokalla! 

Koulun jälkeen menin keskustaan kavereitten kanssa hengailemaan, käytiin syömässä yhdessä ja jotain sekoiltiin (; Iskä tuli hakemaan joskus 20 yli kolme. Ja mentiin siitä sitten tallille, tein Eran ja Amuletin ruoat. Era oli pieahtaroinut. Annoin pari namia. ja sitten lähdin kotiin (: Huomenna taas kasin aamu.. ja muutenkin pitkä päivä 8-15 mutta keskiviikkona 9-2 oihh, ihunaa!:* 
En edes muistanut että koulun käyminen on näin kivaa (: Oon ihan innoissani ja aijon niin panostaa tänävuonna ihan täysillä (: 


perjantai 26. heinäkuuta 2013

194. Koulu valmennus

Heräsin kello 11, oli ihana saada nukkua niin pitkään! Kun jokainen aamu oon joutunut heräämään joko yölä jo, (silloin kun lähdimme hankoon heräsin 5 aamulla! ) tai sitten siinä kahdeksan tai yhdeksän aikoihin muihin kisoihin tai siihen että ollaan muuten vaan menty aikaisin tallille :) Itseasiassa aikaisin on ihan sika ihanaa herätä. Ja sit on koko päivä aikaa tehdä vaikka mitä! Heti herättyäni menin laittamaan pyykit kuivumaan, jotka äiti oli siis laittanut pesukoneeseen aamulla töistä kotiin tultua. Katselin siinä samalla että aika hemmetin tummat pilvet. Ja sit bingokerhosta (bingokerho on siis kikissä talliporukan ryhmä, siellä on siis sini,laura,greta,pini ja minä)  alko tulla viestii että tänään kuulema luvattu ukkosta 12-18 välillä. Ja aloin heti miettimään sitä että toivottavasti mun valkku ei peruunnu ukkosen takia. No kävin sitten katsomassa Forecan sivuilta et mikä on meiniki. Ja siellä sitte oli että kolmen jälkeen ukkostais ihan kunnolla. Ehin jo pelästyy ja puhuin Nooranki kanssa puhelimessa et onks mulla valmennus tänään. Ku jyrisi vaan vähän nii mulla oli sit valmennus! Ja se meni ihan sika hyvin. Mun mielestä ainakin.

Olin vähän myöhässä.. Mun valmennus piti alkaa jo kello viideltä. Mut lähin vasta puolelta kotoa ja kävin kaupan kautta et saisin jotain juotavaa mukaan :) Joten oli pari minuuttia ennen viis tallilla. Ja aloin heti laittamaan Eraa kuntoon. Heti kun sain eran satulan selkään pintelit jalkaan yms. Niin lähin vaihtamaan omia vaatteitani ridahousuihin ja saappaisiin. Sen jälkeen pistin potan päähän ja suitset Eralle. Harmitti kyllä vähän ku oon taas kadottanu mun hanskat. Ja olis ollu ihan kiva jos olis ollu hanskat tänään ku oli valmennuski. Mut no can do. 

Era oli alussa ihan sairaan hidas ja jäykkä. Se ei tahtonut kunnolla liikkua vasempaan kierrokseen. Noorakin sano että se näyttää tosi jäykältä. Ja Era vähän "ontu" vasenta takajalkaa. No noora sano että ota laukka. Ja sit hetken päästä se ei "ontunut":kaan enään. se oli vaan jäykkä alussa. Joka toki oli suuri helpotus! Päästiin siis treenaamaan taas pitkästä aikaa ihan valmennuksella.Tehtiin avoja pitkällä sivulla niin ett5ä puolet käynnissä ja puolet ravissa. Era ei alussa ihan hiffanut ku pyysni ravia. Joten hetken hiomisen jälkeen saatiin se onnistumaan hyvin. Menin vielä pari kertaa kokonaan pitkää sivua avossa. Ja Era oli ihan super! vasempaana suuntaan tehtiin samalla tavalla. Ja jotenkin mun mielestä Era tuntu paremmalta vasemmalle kun oikealle vaikka vasen oli hieman jäykkä. Otettiin sen jälkeen Ravia päätyympyrällä ja harjoteltiin vähän sitä sisälle ja ulos taivuttamista. Era oli ihan jees oikeaan suuntaan kun taas vasempi oli vähän vaikeempi. Lopulta se sujui hienosti kun itsekkin hiffasin miten mun pitää tehdä että Era tekee täsmälleen kun haluan. Tuntu ihan superilta. Samaa tehtiin myös vasempaan suuntaan ja Era alkoi tuntua todella hyvältä jo vasempaan. Laukassa tehtiin samaa! taas kun on ollut tunnilla ja kuule mitä virehitä tekee, niin nyt osaa itsekkin korjata niitä samalla tavalla kun noora mua on neuvonut kun itsenäisesti ratsastan! Vasen oli alussa haastava mutta selvittiin siitäkin hieomalla. 

Era kumminkin hikosi, niin pesin sen ihan vaan vedellä läpi, ja kuivasin. Sen jälkeen Era pääs boksiin syömään. Tein vielä amuletin, baban ja eran mössöt. Sen jälkeen lähdin kuvaamaan Lauran estevalkkua Rallilla. Se meni ihan sika hienosti ja paljon onnistuneita kuviakin sain napsittua! Huomenna olis sit taas herätys 8. Ja sandbackeniin kisoihin. Ite meen sinne vaan "kisahoitajaksi/ja katsomaan" kun Sini ja Nina hyppää maastoesteitä :) Tiistaina olis sitten taas valemnnus :)

lauantai 20. heinäkuuta 2013

193. it´s just too good to be real ;)



Tänään juoksutin Eran, ja se meni ihan super hyvin. Itse luulin ettei Era pysy ympyrällä. Koska olen itse juoksuttanut kerran Eraa, ja muut kerrat se on ollut joko Sini tai Äiti :) Era meni nätisti, ja sen jälkeen kun olin juoksuttanut Eraa molempiin suuntiin. Menin vielä selkään, tekemään loppukäyntejä. Huomasin tosin, kuinka helppoa on ohjata Eraa vain ja ainoastaan pohkeen avulla. En kai itse ole koskaan huomannut, kun kumminkin aina ohjat käsissä... Kävelin hetken aikaa, ja Era kuunteli täsyin pohkeitani. Tuli ihan super fiilis! Pääsin sinin kyydillä kotiin, tai no, sini heitti minut prisman parkkikselle. koska menin äitin kanssa kauppaan. Ostettiin tonnikala salaatin ainekset, ja himas oon sit vaan kattonut huippumalli haussa, ja muuten vaan löhöillyt.

Huomenna olis sitten siinä 10-11 aikaa herätys, ja sit Nooralle! Wihii, nyt lähtee pitkä otsis! (nään tuskin mitään, kun se on päässyt niin pitkäksi kasvamaan!) Ja mahdollisesti kulmat siistitään.. En oo kyllä vielä varma uskallanksmä, ku se sattuu!! :D

Wikke
 Anyway, tänään kuvat latautu bloggeriin ihan super nopeesti, joten tässä teille nyt eilisestä kuvia, ja koirista..:) 


Tämä on siis Samu! :) Vaikka molemmat kovin näyttävät saman näköisiltä... Trust me, näissä kahessa dogissa ei ole MITÄÄN smanlaista!! :D

Tämä on siis wikke :D

Wikke


Mä niin tykkään tästä otsapannasta! En oo kyllä nyt kauheesti käyttänyt tätä otsista, koska mulla on tällähetkellä toinen käytössä, jota oon kuolannu jo kaueman aikaa :)
Tässä tää otsapanta, mitä mä oon kuolannu jo super kauan, ja nyt se on mun! :) Oon ihan super ahkerasti käyttäny, ja sopii niin hyvin Eralle :) Love it!

Tässä vielä kuva Eran ilta mössöistä! :)

perjantai 19. heinäkuuta 2013

192. I like, i like, i like it loud!

Tänään lähdettiin jo aikasin tallille, joten olin jo hevosen selässä siinä kymmenen aikaan. Päätin tänään mennä ihan vain maastoon ilman satulaa! Plus, nyt mulla oli kamera mukana, ja äiti tuli kuvaamaan! Joten mulla on teille jopa kuviakin!(: 

Era oli tosi kiva, oli sopivan vauhdikas, ei laiska eikä villi. Vaan just sopiva, onhan se kivempi ratsastaa, kun joutuu enemmän pidätellä, kun "potkia" eteenpäin. Ravattiin Ja laukattiin, Era oli tosi hyvän tunutunen suusta, ja huomenna ajattelin siis mennä koulua. Ja jos mä saisin jonkun kuvaamaan, niin se olis ihan jees (: Anyway, tässä nyt tää kuva... Yllätyksenä kun lataus meni superisti, niin eiköhän blogger suostu vaan lataamaan tän kuvan...Hmph..

Tää kuva ei kyllä ollu paras ;(



Tallin jälkeen lähdin äitin kanssa omppuun, käytiin ostamassa mulle uus puhelin, eli samsung galaxy s III (: Whippii! Oon jo kauan tarvinnut uutta puhelinta. Harmi vaan että ne oli loppu, joten mulle tulee seuraavalla viikolla musta samsung galaxy sIII postissa ;) Oon vaan niin onnellinen, olisin toivonut, että olisin ehtinyt saada sen ennen hanko reissuu. Mut ehei. Eiks se oo niin et hyvää pitää odottaa?(: 

Huomen olis siis herätys kello 7, ja melkein heti lähtö tallille, hepat lastataan 8, joten siellä pitää olla ajoissa (: Oon vaan menossa kuvaamaan kun Sini ja Laura menee estekisoihin (: Ja tottakai myös kannustamaan! 

torstai 18. heinäkuuta 2013

Mutta tästäkin jäätiin henkiin ;)

Eilen en ehtinyt kirjoitella, joten tänään saatte kuulla eilisestä. Eilen haettiin äitin kanssa pinja kotoota. Ja suunnattiin tallille. Eralla oli eilen kengitys, joten oltiin tallilla jo 10.00. Tallille tuli pinin poikaystävä ja pari muuta sen kaveria. Jotka me saatiin sit suostuteltuu Amuletin selkään (: Kentällä ne sai hetken istuu siellä selässä, ihan vain käyntiä, ja pari askelta ravia. Sen jälkeen nousin itse Eran selkään, ja lähettiin maastoon. Eralla oli ollut pari vapaapäiväåä, joten varauduin siihen, ettei se ehkä ole mikään mailman rauhallisin maasto... 
Ja arvasin taas oikein. Oltiin jo kentällä raviltu, ja mä olin nostanut kerran molempiin suuntiin laukan. Pellolle kun päästiin nostettiin melkein heti laukka, Era oli eka ihan okei, pukitteli parikertaa. Mut se ei ollut mikään yllätys. Laukattiin takasinpäin, joka tottakai on siis kotiinpäin. Eiköhän Era siinä vaiheessa sitten pistänyt ihan ränttäliks ja pukitti ja rällästi.Olin itseasiassa yllättyny että mä edes pysyin sielä noin hyvin. Jouduin laukata ympyrällä hetken, kunnes sain Eran pysäytettyy. Oli pakko vielä ottaa laukkapätkiä, ettei sille jää se, et hei, jos teen näin, nii mun ei tarvii laukata. Sen jälkeen Era jatko vaan rällästelyä, ja lähti käsistä uudestaan. Mut sain kuitenkin pysäytettyä. Päätettiin sitten vielä mennä hiekkateille laukkaamaan. Et saatais parit hyvät laukat. Laukattiin yks ylämäki kahteen kertaan, ja päätettiin että se sais nyt olla siinä. ravattiin vähän, ja mentiin maneesin vielä. Siel Pinja ja Ap meni viel tandemii Eralla, ja sen jälkeen kävelin Erpsin kanssa. Eralle ei edes tullu hiki :) joten otin kamat pois, ja vein ne paikoilleen, sillävälin, kun äiti vei Eran takasin ulos. Ku Era ehtis olla vielä se 1-2h ulkona. Sen jälkeen lähettiin siis äitin työpaikalle nopeasti käymään. Ja sieltä sitten IKEA:an. Sen jälkeen heitettiin Pinja himaan, ja me mentiin äitin kanssa kauppaan. Ja sieltä sitten kotiin ja otettiin koirat mukaan, kun mentiin hakemaan mun kaveri Karoliina meille taas pitkästä aikaa yöksi :) Oli ihan super kivaa! 

Tänään Pinja tulee sit hakemaan mut tallille Mautolla. Joten enmmän siitä illemalla ;)